Wanha Veteraani | Suez50

Kovia kokeneet rauhanturvaajat vielä kerran kokoon Haminaan


Jaa tämä artikkeli

Tiedote 28.12.2022

SUEZ 50 -vertaistapahtuma vailla vertaa elokuussa

Kovia kokeneet rauhantekijät esiin vielä kerran Haminassa

Suezin YK:n rauhanturvaajaveteraanit kutsutaan elokuun alussa Haminaan ainutkertaiseen SUEZ 50 -tapahtumaan. Siellä he muistelevat kovia kokemuksiaan lokakuussa 1973 käydyn Egyptin ja Israelin välisen Jom Kippur -sodan onnistuneesta rauhoittamisesta. Sota kesti kolme viikkoa; rauha solmittiin syksyllä 1978.

YK:n päätös 25.10.1973 lähettää rauhanturvajoukkoja ontuvan tulitauon turvaksi ei lopettanut sotaa hetkessä. Sotatoimet runsaina aseleporikkomuksina loppuivat vasta 18. tammikuuta 1974. Suomalaisilla rauhanturvaajilla oli suuri vaikutus yhä kestävään Egyptin ja Israelin väliseen rauhaan.

Tulitaukorikkomusten keskellä Suezilla suomalaiset pysyivät sitkeästi osapuolten linjojen välissä. Lopulta YK-operaatio onnistui hyvin ja uhkana ollut maailmanpalo tukahtui. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto purkivat strategisten joukkojensa hälytystilan.

Rauhanturvatoiminta, kriisinhallinta oli myös tuolloin osa Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja yksi puolustusvoimien tehtävistä. Nyt sen käytännön tekijät 50 vuoden takaa kutsutaan kokoon ensimmäisen kerran.

Harventuneen 70 – 80 -vuotiaiden Suezin ensivaiheen rauhanturvaajien yhdessäolo puolen vuosisadan jälkeen tuo muistot pintaan. Niitä palauttaa myös uusi kirja Sodasta rauhaan Suezilla. Vuoden 1988 Nobelin rauhanpalkinnon saaneille tapahtuma on samalla vertaistukea parhaimmillaan.

Rauhanturvaajien läheiset ja jo edesmenneiden Suez-veteraanien omaiset kutsutaan myös 4.-6.8.2023 Haminaan. Näin läheisetkin voivat tuntea ylpeyttä ”isäinsä” teoista ja osallistua SUEZ 50 -kokoontumiseen.

Ympäri Suomea asuneista Suezin silloisesta 800 rauhanturvaajasta, YK:n palokunta ja YKSV 1, Haminaan arvioidaan saapuvan 50 - 100 miestä. Heidän läheisiä ja edesmenneiden omaisia odotetaan 1-3 -kertainen määrä. Osallistuja-arvioille ei ole kokemusperäistä pohjaa.

Kokoontumisen järjestävät talkoina Suez-veteraanit yhteistyössä Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin ja Suomen Rauhanturvaajaliiton kanssa.

Järjestelyteknisistä syistä osallistujien toivotaan ilmoittautuvan viimeistään juhlan alkupäiviin mennessä. Tietoja ottaa edelleen vastaan Terho Ahonen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 040 504 0293. Lisätietoja tapahtumasta saa myös Wanhan Veteraanin nettisivuilta (rvpk.fi) painikkeen SUEZ 50 takaa.

SUEZ 50 -ohjelma Haminassa

Arvokasta pääjuhlaa vietetään 5.8. 2023 klo 14. RUK:n Maneesissa. Juhlapuhujana on Suomen puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen. Pääjuhlaa edeltää RUK:n pihassa pieni Suez-veteraanien paraati. Vähän samaan tapaan marssittiin isolla joukolla osapuolten välissä Suezin kaupungissa Suomen itsenäisyyspäivänä 1973.

Oheisohjelmaa on koko viikonlopun ajan. Musiikista vastaa Suomen Rauhanturvaajaliiton Faitterit-soittokunta.

SUEZ 50 -tapahtumassa Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit julkaisee kirjan YKSV 1:n ajalta 3.11.1973 -  30.4.1974. Sodasta rauhaan Suezilla – YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus -kirja on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle YK:n palokuntana Suezille 1973 -kirjalle.

Tapahtuman keskuspaikkana Haminassa on Wanha Veteraani, Kadettikoulunkatu 7. Paikka on Suomen rauhanturvaamisen ainoa museo. Vuonna 2018 avattu perinnekeskus esittelee myös Suomen maanpuolustushistoriaa, pääosin vaihtuvin näyttelyin.

Suezilla 1973-74 palvelleiden nykypäivän tilanteesta ja osoitteista ei ole rekisteriä. SUEZ 50 -järjestelytoimikunta toivookin kutsun kiirivän harvinaisesta kokoontumisesta näin julkisen sanan avulla.

………………………

Lehdistö kutsutaan tapahtumaan ja erityisesti pääjuhlaan 5.8.2023 klo 14. alustavasti jo tällä puheella.

Lisä- ja yhteystietoja Wanhan Veteraanin tiedottaja / SUEZ 50 -järjestelytoimikunnan puheenjohtaja:

Terho Ahonen (jääkärijoukkueen johtaja /1.JK /YKSV 1/UNEF II, 3.11.1973 – 30.4.1974)

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 504 0293

linkki mm. ohjelmaan: Suez 50 Hamina 

Suez-kirjasta lisätietoja antaa Kuneitran Kojooteista Teppo Suikkari 0400 188 612, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kovia kokeneet rauhanturvaajat vielä kerran kokoon Haminaan

| Terho Ahonen | Suez50
Jaa tämä artikkeli
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta

Messiravintola 
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 508 5746

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy