Blogi 28.5.2019
Wanhan Veteraanin näyttelykesä 2019 avataan lauantaina 1.6.2019 Haminassa. Sitä vauhdittaa RUK:n Maneesissa kello 12. alkava parin tunnin asiantuntijaseminaari vaihtuvien näyttelyiden taustaksi: professori Ohto Manninen käsittelee suomalaista Waffen SS-vapaaehtoispataljoonaa 1941 -1943 ja kirjailija Kari Kallonen kertoo, onko Lauri Törnin tarina totta vai tarua!
Esitelmien sisältöä en aiheita enempää pysty valottamaan. Sen tiedän, että Wanhan Veteraanin vaihtuvien näyttelyjen vastaavat teemat on pantu esille henkeä salpaavalla, mielenkiintoisella, kronologisella tavalla. Tutustumalla niihin Suomen ulkoministeriön hanke suomalaisten vapaaehtoisten lähettämisestä Saksaan ja valtaosalle suomalaisia sotasankaristatusta kantavan Lauri Törnin tarina avautuvat.
Kun seminaarin alustajina ovat huippuluokan ammattilaiset, eivät esitelmien sisällöt voi muuta kuin panna näyttelyjä paremmiksi; seminaarissa puhuvat ihmiset, näyttelyssä, tekstit, kuvat ja esineet!
Minun vakuuttelujani ei tarvitse kenenkään uskoa. Riittää, kun tulee paikalle, tutustuu näyttelyihin ja tekee näkemästään omat johtopäätökset ja uskoo sitten niihin.
Wanhalla Veteraanilla oli onnea, kun noin vuosi sitten kymenlaaksolaiset em. aihepiirien keräilijät innostuivat tarjoamaan ensimmäisen kokonaisen kesän näyttelyaiheiksi Törniä ja Suomen SS-pataljoonaa. Aiheet ovat herkullisia siksikin, että ne pysyvät pinnalla vuodesta toiseen; molemmat teemat yhä edelleen keräävät kannanottoja puolesta ja vastaan.
Tiedotuksen näkökulmasta Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin vaihtuvien näyttelyiden aiheet ovat samalla tavalla kaksijakoiset. Ne kiinnostavat ja tai sitten ei. Siinä ei ole sinänsä mitään erikoista. Näin on kaikissa asioissa. Mediallakin on oikeus näkemykseensä.
Wanhaa Veteraania ylläpitävä Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry on valmistautunut alkavaan näyttelykesään huolella. Se on ottanut huomioon myös sen, että näyttelyaiheet ratkaisevasti ohjaavat yleisöä kiinnostumaan tai torjumaan tarjotut tuotteet. Lähtökohta on kuitenkin se, että ainakin nyt esillä olevista aiheista kiinnostuneiden kävijäpotentiaali, todennäköisesti asialle vihkiytyvien määrä on satojatuhansia suomalaisia! Wanha Veteraani ei moista määrää pysty edes vastaanottamaan – sopivasti pitkin kesää jakautuen maksimissaan jopa kymmeniä tuhansia kuitenkin.
Tässä olen puhunut toistaiseksi vain Wanhan Veteraanin vaihtuvista näyttelyistä. Perusnäyttelynä ja tilankäytön osalta päänäyttelynä on Suomen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan yli 62-vuotinen historia vuodesta 1956 tähän päivään. Se on oma erillinen huikea tarinansa em. teemanäyttelyjen kanssa saman katon alla.
Ja en tiedä uskallanko tätä päivänselvyyttä edes äänen sanoa, että kovatasoiset, yleisöä imevät vaihtuvat näyttelyt tuovat tupaan samalla myös ihmisiä kenties ensimmäistä kertaa tutustumaan kunniakkaaseen rauhanturvahistoriaamme. Ja ajatus toimii myös päinvastoin: rauhanturvaamisesta kiinnostuneet näkevät samalla reissulla myös muuta mielenkiintoista Suomen maanpuolustushistoriaa.
Kaikki kolme näyttelyä ovat nähtävissä yhdellä ja samalla, suorastaan edullisella pääsymaksulla.
Mitään lukumääräistä kävijätavoitetta Wanhan Veteraanin hallinto ei ole alkavaan kesään asettanut. Yksinkertaisesti siksi, että sille ei ole minkäänlaista kokemusperäistä pohjaa. Jokainen pääsylipun lunastanut näyttelyssä kävijä on perinnekeskukselle voitto. Se on selvä, että toiveet ovat korkealla jo pelkästään taloudellisista syistä.
Ratkaisevaa on, miten viesti, tieto Wanhan Veteraanin näyttelyistä alkaa vetämään. Siinä avainasemassa ovat median lisäksi tietysti myös kävijöiden kokemukset, heidän saamansa vaikutelma. Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas!
Tervetuloa hämmästymään, innostumaan ja viihtymään Wanhaan Veteraaniin Haminaan. Uljas koripallokentän kokoinen Suomen lippu satametrisessä salossa liehuu ylväästi muutaman sadan metrin päässä näköetäisyydellä. Se jo yksin on nähtävyys, mutta Wanhan Veteraanin näyttelyt antavat siniristilipullemme myös sotiemme veteraanien lunastaman sisällön, tarinan!
Tervetuloa Haminaan!
TERHO AHONEN
Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.
Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta
Messiravintola
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta
Seuraa meitä muualla verkossa
Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina
Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Camp Hamina:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 508 5746
Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy