Blogi 12.7.2018
Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani avataan Haminassa 2. päivänä elokuuta, tätä kirjoitettaessa kolmen viikon päästä!
Käytännön rakennustyöt vanhan toimiupseerikerhon tilojen muuttamiseksi perinnekeskukseksi alkoivat vajaa kuukausi sitten 14. kesäkuuta. Muutostöille ja näyttelyn pystyttämiselle jäi siis aikaa karkeasti vain puolitoista kuukautta. Silti toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki ja näyttely- ja talkoopäällikkö Ismo Flink ovat ainakin ulospäin rauhallisuuden perikuvia!
– Aikataulussa ollaan ja työt sujuvat, herrat vastaavat hymynkare huulillaan!
Miten tämä on mahdollista, millä työvoimalla?
Siihen selitys löytyy paitsi töitä edeltäneestä perusteellisesta suunnittelusta, töiden rytmityksestä, mutta ennen kaikkea vapaaehtoisesta työstä ja sen laadusta, sanalla sanoen talkootyövoimasta.
Välitilinpäätös 14.6.- 12.7.2018 talkoolistoista kertoo korutonta, huulet pyöreäksi vetävää sitoutuneisuutta. Listoilta löytyy 45 eri nimeä. Niistä Kymenlaakson Rauhanturvaajien jäseniä on 40 ja Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien jäseniä viisi henkeä! Isännän ottein KYMLRT:n noin 360 hengen jäsenmäärästä talkoissa on käynyt yli kymmenen prosenttia jäsenistöstä. Siitä olisi mikä tahansa yhdistys ylpeä! KYMLRT ainakin on; kaikki talkoisiin osallistuneet rauhanturvaajat saavat nimensä kunniatauluun jollekin Wanhan Veteraanin seinälle tavalla tai toisella!
Talkoissa on ollut paljon päivästä toiseen urakoijia, sillä edellä mainittuna aikana on kirjattu noin sata talkootyövuoroa. Viiden tunnin keskiarvolla se on 500 tuntia. Ja parin kolmen hengen yksitäistekemisiä ja töiden valmisteluja ei ole edes kirjattu ylös.
Wanhan Veteraanin toiminta-ajatuksen omakseen ottanut joukko on pääosin eläkeikäistä. Päivätalkoisiin ei juuri nuoremmat ja työikäiset pääse.
Paljon kokeneen talkootyövoiman toinen laatusanapari sitoutuneisuuden ohella on tehokkuus ja osaaminen.
– Ilman tätä järkyttävän isoa työmäärää ja ammattitaitoista joukkoa tähän ei olisi päästy. Voin sanoa, että kokemus ja työmoraali ovat olleet kohdallaan. Vanhassa vara parempi, Ismo Flink nöyränä kiittää.
Myös Wanhan Veteraanin näyttelytilojen käytön, värit, myös näyttelyvitriinit suunnitellut ja toimittanut sekä kokonaisilmeestä vastaava suunnittelija, teollinen muotoilija Perttu Rista Iitistä on niin ikään ihmeissään.
– Osaavaa porukkaa on ollut hyvin paikalla. Kiirettä on pitänyt, että olen ehtinyt eri työvaiheita heille osoittamaan, Rista kehuu.
Työtä vielä riittää – kaikille halukkaille
Mutta kaikki ei ole vielä valmista. Työtä riittää vielä moniksi talkoopäiviksi.
Seuraava vaihe on vitriinilasien asentaminen. Lasit saadaan heti ensi viikon (vko 29) alussa. Vitriinilaseja on reilusti tuhat kiloa! Talkoojohto arvioi, että lasien asentaminen vie kolme päivää. Niiden lisäksi erilaista talkootekemistä on vielä monena päivänä, ennen kuin sisätilat ovat siinä kunnossa, että varsinaista suomalaista rauhanturvaaamista- ja kriisinhallintaa esittelevää näyttelyä päästään pystyttämään vitriineihin.
Wanhan Veteraanin avajaiset ovat siis torstaina 2.8.2018 klo 15. Vaikka kaikki on suunnitellussa aikataulussa, on varmaa, että ennen avajaisia toteutuu tämänkin hankkeen kohdalla tuttu juttu: ihminen on tehokkaimmillaan viime tipassa! Mutta sittenhän se on tehty, Hamina Tattoo –viikolle valmiiksi saatava Wanhan Veteraanin 1. vaihe.
Ja lohdutukseksi niille rauhanturvaaja- ja kriisinhallintaveteraaneille, jotka eivät ole vielä ehtineet tai ehdi vaihe 1:n talkoisiin, jatkovaiheita ja talkoita riittää aivan varmasti jokaisen innostukseen, taitoon ja haluun mitoitettuna.
Yksi osallistumisen muoto Wanhaan Veteraaniin erityisesti nuoremmilla kriisinhallintaveteraaneilla on ilmoittautua näyttelyjen esittelijäksi ja oppaaksi. Viimeisten vuosien kriisinhallintaoperaatioista kertominen on nuorten veteraanien tehtävä!
Työsarkaa Wanhassa Veteraanissa riittää siis kaikille rauhanturvatyötä Suomen valtion lähettiläinä maailmalla tehneille rauhanturvaaja- ja kriisinhallintaveteraaneille!
TERHO AHONEN