Blogi 27.3.2019
Kymenlaakson Rauhanturvaajat ry (KYMLRT) on yhdistystasolla Wanhan Veteraanin, Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskuksen alkuunpanija. Ensimmäiset kirjaukset KYMLRT:n hallituksen pöytäkirjaan asiasta tehtiin 8.11.2016. Sitä ennen yhdistyksen toiminta oli karkeasti ja yleistäen sanottuna keskimäärin samaa kaavoihin kangistunutta, urautunutta ”pakkopullaa” kuin Suomen muissakin vähän yli 30:ssä alueellisessa rauhanturvaajayhdistyksessä!
Rehellisyyden nimissä tuo edellinen virke ei tee oikeutta KYMLRT:n koko toiminnalle 2010-luvulla. Syksyn 2016 tilanne oli jo kyllä nähtävissä näin!
Mutta auta armias, mitä alkoi tapahtua tuon kauaskantoisen, ennakkoluulottoman ja rohkean päätöksen jälkeen! Siitä päätöksestä muuten vilpitön kunniantöräytys yhdistyksen silloiselle hallitukselle ja puheenjohtajalle!
KYMLRT:n tavanomaisen toiminnan rinnalla ja jopa päällä alkoi prosessi, tapahtumaketju, jonka tulos on Wanha Veteraani! WV on tietysti vielä keskeneräinen, mutta jo tuotannossa, ihmisten tavoitettavissa. Ensi kesän näyttelytoiminta tulee olemaan vähintään myönteinen sensaatio!
Mistä sitten Kymenlaakson Rauhanturvaajat sai energian vanhasta rutiinista radikaalisti poikkeavaan uuteen tekemiseen. Vastaus on yksinkertaisesti kaksinkertainen. Tarvittiin kaksi asiaa, idea ja sille tekijät, toteuttajat! Mistä ne otettiin? Molemmat, idea ja tekijät, löytyivät KYMLRT:n omasta noin 360 hengen jäsenistöstä, valtaosaltaan niistä, jotka olivat siihen saakka ottaneet yhdistyksestä irti vain jäsenmaksun maksamisen ja sen myötä hyvän jäsenlehtiedun!
Mitä ihmettä! Miksi ja miten löytyi uusia ihmisiä, uusia tekijöitä?
Edelliseen löytyy vastaus ensin miksi-kysymyksestä, syystä lähteä mukaan. Wanhan Veteraanin toiminta-ajatus oli uusi, puhutteleva, sopivan vaikea, uteliaisuutta herättävä, paljon mahdollisuuksia antava ja onnistuessaan varmasti myös palkitseva. Kuluneella muotisanalla ilmaistuna idea oli haastava. Miten-kysymykseen vastaus on jo käytännöllisempi, pragmaattinen. Kovalla työllä kartoitettiin ne kyvykkäät, osaavat ja innovatiiviset ihmiset, jotka uudenluomiseen pystyisivät. Heistä ilahduttavan moni tarttui ajatukseen ja lähti pyydettäessä, jotkut jopa pyytämättä mukaan! Se jo kertoo paljon.
Nyt uskallan sanoa, että Wanhan Veteraanin toiminnoissa kaikilla tasoilla on jo nyt 10 – 15 henkeä uusia avaintekijöitä, johtajista oppaisiin ja säännöllisesti osallistuviin talkoolaisiin. Aikaisemmin KYMLRT:n toiminnassa he tyytyivät enimmäkseen sivusta seuraamiseen. Nyt heillä on mielekästä, tuloksellisuuteen, omien kätten jälkien näkemiseen johtavaa tekemistä yllin kyllin ja he sitä riemurinnoin ovat myös tekemässä. Lisäksi listoilta löytyy toinen mokoma rauhanturvaajajäseniä, jotka ovat pyydettäessä tulleet ja tulevat avuksi kulloinkin tarpeellista vapaaehtoistyötä tekemään.
Ja kaikki edellä kuvattu kohtaaminen on ollut myös aina Suomen Rauhanturvaajaliiton yhtä päätoimintamuotoa parhaimmillaan, vertaistukea toinen toisilleen. Siis juuri sitä tekemistä, mitä muutenkin pitäisi tehdä. Wanhassa Veteraanissa se tulee ja toteutuu siinä samalla! Ja mikä antoisinta, Kymenlaakson Rauhanturvaajat saavat olla esittelemässä koko Suomen yli 60-vuotista kunniakasta rauhanturvahistoriaa muille rauhanturvaajille ja yleensä suomalaisille kautta maan. Sehän on kunniatehtävä, jos mikä!
Hei tämän lukijat! Edelliseen pohjautuen, ymmärrättekö, että Kymenlaakson Rauhanturvaajat on yhdistyksenä ymmärtänyt erikoistua, ymmärtänyt uudistua ja ymmärtänyt hypätä toiminnassaan uudelle uralle. Aivan niin, uralle, jolla on käsissään ja edessään valtakunnalliset ja vapaaehtoisen maanpuolustus- ja sen perinnetyön rajaamattomat ulottuvuudet!
Siinä ohessa KYMLRT voi jatkaa aivan hyvin sen perinteisiin kuuluvia lipunnostoja, kunniavartioita, kunniakäyntejä ja kokouksiaan entiseen malliin. Kenenkään yhdistyksen johdossa ja jäsenistössä ei tarvitse kantaa huolta ja alemmuudentuntoa, että onko se tarpeeksi. Varmasti on tarpeeksi ja jopa ylikin, kun sen ohella toiminnan ytimessä on kaikille osaamisensa rajoissa tapahtuvaa tekemistä Wanhan Veteraanin pyörittämisessä ja edelleen kehittämisessä.
Mitä enempää kukaan kehtaa edes unelmoida! Wanha Veteraani on saanut KYMLRT:n jäsenistön liikkeelle, jokaisen toimeen tarttuneen vapaaehtoisesti kykyjensä ja halujensa mukaan.
KYMLRT on erikoistunut ja löytänyt uuden toiminnallisen linjansa, jolla se on yhdistyksenä edelläkävijä ja esimerkki koko Rauhanturvaajaliitossa. Ei ole pakko tehdä vain sitä, mitä on aina ennenkin tehty!
Korostan vielä mitä tämän jutun ensimmäisessä virkkeessä sanoin. Kymenlaakson Rauhanturvaajat on yhdistyksenä se ensimmäinen ja aloitteentekijä. On tietysti muistettava, että mukana työssä on ollut jo Wanhan Veteraanin perustamisesta lähtien myös muita aiheesta kiinnostuneita yhdistyksiä mukaan lukien yksi perustajajäsenistä, aiemmin mainittu Suomen Rauhanturvaajaliitto. Nyt mukana on kaikkiaan jo peräti 24 muuta paikallista, alueellista ja jopa valtakunnallista jäsenyhdistystä! Ja lisää tulee!
Nyt kun toiminta on saatu hyvään alkuun, kaikilla jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus erikoistua oman toiminta-ajatuksensa mukaisesti Wanhan Veteraanin tekemisen alasimella vaikka mihin. Ja varmasti myös sellaiseen toimintaan, josta kukaan ei uskalla unta nähdä, eikä sitä ole vielä edes keksitty. Eivät kaksi ja puoli vuotta sitten ymmärtäneet KYMLRT:n jäsenetkään unelmoida nyt jo käynnissä olevasta tekemisestä.
Wanha Veteraani voi perinnekeskuksen ohella olla myös mitä innovatiivisin toimintakeskus sen yhdistysjäsenille. Mennyttä, toiminnasta luotaan tyrkkäävää vanhaa pakkopullaa ei tarvitse kenenkään jäädä järsimään. Uusi voi olla uudistus myös jäsenrakenteelle, uudelle vireydelle, uudelle yhdessä tekemisen ilolle.
Kymenlaakson Rauhanturvaajien tässä kerrottu esimerkki kannustakoon muutkin WV:n nykyiset ja tulevat jäsenyhdistykset mukaan innovatiiviseen, luovaan tekemisen meininkiin. Alusta sille on olemassa Haminassa! Tervetuloa mielekkään toiminnan iloon, joka kuuluu ja näkyy kauas!
Ja sitä paitsi apua tarvitaan!
TERHO AHONEN
Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.
Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta
Messiravintola
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta
Seuraa meitä muualla verkossa
Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina
Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Camp Hamina:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 508 5746
Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy