Wanha Veteraani | Uutiset

Ville Vänskä: Suomen laivasto sodassa 1939-1945


Jaa tämä artikkeli

Avajaispuhe Wanhan Veteraanin Suomen laivasto sodassa 1939–1945 näyttelyn avajaisissa Haminassa 14.5.2022, Komentaja Ville Vänskä

Suomen laivasto sodassa 1939-1945

Arvoisat kuulijat, minulla suuri kunnia saada alustaa tässä arvokkaassa tilaisuudessa itsenäisen Suomen laivaston osuudesta viime sodissa.

Pelkkien sotatapahtumien tarkastelu jää jossain määrin irralliseksi, ja siksi kerron alkuun ikään kuin johdantona lyhyesti sotia edeltäneestä laivaston historiasta.

Itsenäistyessään Suomi sai keisarin perintöä ajanmukaisen ja modernin rannikkotykistön sekä satoja Suomen satamiin hylättyjä aluksia. Suuri osa näistä aluksista täytyi Tarton rauhansopimuksen perusteella palauttaa Neuvostoliitolle, mutta osa jäi palvelemaan itsenäisen Suomen laivastoa.

Tunnetuin näistä vanhoista keisarillisen Venäjän laivaston vanhoista aluksista lienee Torpedovene S2. Torpedovene S2 upposi syysmyrskyssä lokakuussa 1925 Porin edustalla ja vei mukanaan koko sen 53 hengen miehistön.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Onnettomuus järkytti syvästi suomalaisia. Rahoituksen puuttumisesta kärsinyt laivaston uudisrakennusohjelma sai Eduskunnan käsittelyssä uutta tuulta purjeisiinsa. Monien lakiesitysten, hallitusvaihdosten ja Suomen laivastoyhdistyksen sekä Meriupseeriyhdistyksen propagandatyön jälkeen Eduskunta viimein hyväksyi laivastolain 30.10.1927. Laivastolain rahoituksella rakennettiin kaksi rannikkopanssarilaivaa, neljä rannikkosukellusvenettä ja viisi moottoritorpedovenettä. Tämä aluskalusto oli se, jolla Suomi tuli taistelemaan sodissaan vuosina 1939–1945.

Itsenäisen Suomen laivastoa vaivasi sen ensimmäisinä vuosina pätevän ja riittävän sotilaskoulutuksen saaneen upseeriston ja aliupseeriston puute. Pahinta upseeri- ja aliupseeripulaa helpottamaan perustettiin kesällä 1918 saksalaisten johtama ”Ausbildungskommando Sandhamn”, joka koulutti päällystöä merivoimien tarpeisiin kuudesta kahdeksaan viikkoa kestäneillä kursseilla. Erityisesti laivapalveluksessa tarvittavaa henkilöstöä värvättiin kutsumalla palvelukseen siviilimerenkulussa pätevöityneitä ammattimiehiä, kuten työttömiä merikapteeneja. Vuonna 1919 päällystön koulutus käynnistyi Katajanokan Merikasarmilla niin kutsutussa ”Meriväen koulussa”.

Merisotakoulu perustettiin vuonna 1930. Merisotakoulun perustaminen yhtenäisti Merivoimien koulutusta, kehitti koulutuksen laatua ja paransi laivaston sekä rannikkotykistön yhteistoimintaa. Laivasto- sekä rannikkotykistöupseereiden Merisotakoulussa saama yhtenäiskoulutus oli avainasemassa talvi- ja jatkosodassa menestystekijäksi muodostuneen yhteistoiminnan onnistumisessa.

Sotia edelsi myös voimakas kansainvälistyminen ja kansainvälinen yhteistyö. Ylemmän päällystön puutetta Suomessa pyrittiin parantamaan lähettämällä opiskelijoita ulkomaisiin sotakorkeakouluihin. Meripuolustuksen piiriin oppia saatiin 1920-luvulla Italian merikadettikoulusta ja merisota-akatemiasta sekä Ruotsin sotakorkeakoulusta. Erityisesti Suomen kanssa suhteellisen samankokoinen ja maantieteellisesti lähellä olevan Ruotsin vaikutus Suomen meripuolustuksen järjestämiseen oli merkittävä.

Itsenäistyneelle Suomelle uhka tuli idästä. Bolševikkien saatua vakautettua Neuvostoliiton sisäpoliittisen tilanteen ja käynnistettyä asevoimien varusteluohjelman 1920-luvun lopussa, miellettiin Neuvostoliiton olevan ainoa realistinen uhkatekijä Itämeren piirissä. Yhteisen vihollisen varjolla Suomella oli vuosina 1919–1923 yrityksiä sotilasliitoiksi Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron kanssa.

Ajatus Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä Neuvosto-Venäjän taistelualusten sulkemiseksi Suomenlahden pohjukkaan oli esitetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1919, mutta yhteistyön suunnittelu käynnistyi toden teolla vasta 1920-luvun puolessavälissä jääkäriupseerien miehitettyä yleisesikunnan avainpaikat. Laaditun suunnitelman mukaan Suomenlahti oli tarkoitus sulkea sen kapeimmalta kohtaa Porkkala (Mäkiluodon linnake) - Naissaari tasalla pohjois- ja etelärantojen raskaalla rannikkotykistöllä, laskettavalla miinasululla, sukellusvenein ja pintalaivastoin. Suunnitelman toimeenpanoa harjoiteltiin aina talvisodan syttymiseen saakka Suomen ja Viron yhteisharjoituksissa.

Suomenlahden sulkujärjestelmän toteuttamisen mahdollisuus päättyi, kun Viro allekirjoitti painostettuna avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1939 ja luovutti sille tukikohtia alueeltaan. Suomen ja Viron yhteistyö jatkui kuitenkin salaisesti tiedustelutietojen välittämisellä.

Suomenlahden sulku toteutui suunnitellusti vasta vuonna 1942 yhdessä Saksan kanssa. Tuolloin Neuvostoliiton Itämeren punalippuinen laivasto suljettiin sota-alusten vartioimin miinalinjoin ja lasketuin sukellusverkoin Suomenlahden pohjukkaan.

Meripuolustus talvisodassa

Merivoimat koostuivat talvisodan kynnyksellä kolmesta rannikkotykistörykmentistä, kahdesta erillisestä rannikkotykistöpatteristosta ja vuonna 1928 perustetusta Rannikkolaivastosta. Rannikkolaivastoon kuuluivat Miina- ja vartiolaivue, Sukellusvenelaivue, Panssarilaivue, koululaiva Suomen Joutsen sekä Laivastoasema Helsingin Katajanokalla. Puolustusneuvosto vahvisti Merivoimien tehtävät vuonna 1939. Tehtävät olivat valtakunnan meriyhteyksien suojaamien, maihinnousujen torjuminen ja muun vihamielisen toiminnan estäminen rannikolla. Näistä tehtävistä kantoivat vastuun uudet sodan ajan alueelliset yhtymät. Meripuolustusalueet ja rannikkolohkot olivat syntyneet 1930-luvun puolustussuunnittelun ja määrävahvuustyöskentelyn myötä. Meripuolustusalueen tehtävänä oli kauppamerenkulun johtaminen ja suojaaminen. Rannikkolohkot vastasivat puolestaan rannikon suojaamisesta.

Ensimmäinen ennakkovaroitus alkavasta maailmanpalosta saatiin Saksan liitettyä Itävallan Saksan alueeseen keväällä 1938. Liittäminen aiheutti Neuvostoliiton heräämisen Saksan uhkaan ja lisäsi jännitteitä myös Itämerellä. Saksan vaadittua syyskuussa 1938 Tšekkoslovakiaan kuuluneita niin sanottuja sudeettialueita liitettäväksi Saksaan, suorittivat useat Euroopan maat osittaisia liikekannallepanoja. Myös Suomessa suoritettiin osittainen liikekannallepano perustamalla suojajoukot. Laivastolle tämä tarkoitti alusten aseistamista ja laittamista kulkukannalle. Lisäksi rannikkotykistön linnakkeiden tulenavausvalmiutta nostettiin ja Merisuojeluskunnat täydensivät merivalvontaa perustamalla valvonta-asemia saaristoon. Toimeenpannusta osittaisesta liikekannallepanosta saatiin arvokkaita kokemuksia, joita hyödynnettiin talvisotaa edeltäneessä liikekannallepanossa.

Saksa aloitti kauppamerenkulun häirinnän Itämerellä Puolan operaation käynnistyttyä syyskuussa 1939. Tämä niin kutsuttu kaapparitoiminta ulottui aina Ahvenanmerelle asti. Ruotsi vastasi meriliikenteen häirintään suojaamalla taistelualuksillaan kauppamerenkulkua omalla rannikollaan Ahvenanmereltä Norjan rajalle saakka. Ruotsi salli myös suomalaisten alusten tukeutua ruotsalaisten suojattuihin saattueisiin. Suojaustoimintaa jatkettiin myös talvisodan alettua.

Merivoimat siirtyi sodan ajan kokoonpanoon ja rannikko jaettiin joukko-osastojen perustamiin sodan ajan lohkoihin lokakuussa 1939 Suomen saatua kutsun saapua Moskovaan neuvottelemaan. Merivoimien tehtävinä talvisotaa edeltäneen YH:n eli ylimääräisten harjoitusten aikana oli puolueettomuuden vartiointi, meriyhteyksien suojaaminen ja mahdollisten maihinnousuyritysten torjunta. Laivaston osalta talvisota alkoi jo ennen varsinaisten vihollisuuksien alkua, kun Valtioneuvosto antoi jo 19.10.1939 valtuudet laskea merimiinoitteita Suomen aluevesille. Ensimmäiset miinoitteet laskettiin 25.10. Talvisodan alkaessa laivaston tärkeimpänä tehtävänä oli suojata Ahvenanmaan keskityskuljetukset 1. joulukuuta alkaen. Neuvostoliiton julistettua 17.12.1939 Suomen aluevedet ja Ahvenanmaan saartoon, laivasto ryhtyi suojaamaan maalle elintärkeitä merikuljetuksia.

Rannikkopuolustus sai tulikasteensa joulukuun 1. päivä Hangon edustalla, kun Hangon Russarön järeä rannikkopatteri ampui kohti punalaivaston taistelualuksia. Kymmenen minuuttia kestäneessä tykistötaistelussa Itämeren Punalippuisen laivaston risteilijä Kirov sai osuman ja osasto vetäytyi pois.  Toinen suuria taistelualuksia vastaan käyty taistelu tapahtui joulukuun 14. päivä Saaristomerellä. Utön raskas patteri ampui kymmeniä laukauksia kahta Itämeren laivaston hävittää vastaan pakottaen alukset vetäytymään. Nämä kaksi torjuntavoittoa heti sodan alussa osoittivat viholliselle meripuolustuksen valmiuden ja rannikkotykistön tulen tehokkuuden.

Itäisellä Suomenlahdella Neuvostoliitto aloitti talvisodan merisotatoimet hyökkäämällä Punalippuisen Itämeren laivaston meri-ilmavoimillaan Suomenlahden ulkosaaria vastaan. Neuvostoliiton merivoimien ensimmäisenä tehtävänä oli Suomenlahden ulkosaarten valtaaminen. Nämä miehitettiinkin vastarintaa kohtaamatta. Punalippuinen Itämeren laivasto oli määrätty yhteistoimintaan Karjalankannaksella hyökkäävän puna-armeijan 7. Armeijan kanssa. Tämän vuoksi sen toiminnan painopiste oli itäisellä Suomenlahdella. Suomalaisten omissa arvioissa merellisen uhkan arvioitiin sen sijaan kohdistuvan Ahvenanmaata ja Hankoniemeä vastaan.

Rannikkolaivasto valmistautui Ahvenanmaan puolustukseen ja meritien sulkemiseen Pohjanlahdelle ryhmittyen Saaristomerelle ja läntiselle Suomenlahdelle. Talvisodan suomalaiset merisotatoimet keskittyivät merisaarron vastustamiseen, saattuetoimintaan, miinasotaan ja itäisen Suomenlahden rannikkotaisteluihin. Suomen laivaston aktiivisista suojaustoimista huolimatta neljä kauppa-alusta joutui venäläisten sukellusveneiden saaliiksi Ahvenanmerellä. Tosin kolme näistä oli Neuvostoliiton silloisen liittolaisen Saksan aluksia. Yhden neuvostoliittolaisen sukellusveneen oletetaan uponneen näissä operaatioissa.

Poikkeuksellinen jäätalvi lopetti talvisodan laivastosotatoimet tammikuussa 1940. Neuvostoliitto veti sukellusveneensä pois ja pyrki jatkamaan saartoa ilmavoimillaan.  Samoin Suomen merivoimien alukset pysyivät satamissa, mutta esimerkiksi panssarilaivat täydensivät osaltaan Turun ilmapuolustusta sodan loppuun asti.

Merkittävimmät talvisodan merelliset sotatoimet käytiin Viipurinlahdella ja Kotkan saaristossa talvisodan viimeisinä viikkoina, jolloin puna-armeija yritti kovan pakkastalven mahdollistamana koukata Kannaksen Armeijan selustaan Virolahdelle. Viipurinlahdella koukkausyritykset niveltyivät osaksi Kannaksen Armeijan taistelua, kun taas Kotkan suunnassa pyrkimyksenä oli maihinnousu Virolahdelle. Kotkan edustalla hyökkäys torjuttiin etenkin rannikkotykistön tulenkäytöllä.

Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13.3.1940. Merivoimat suoriutui talvisodassa päätehtävistään menestyksekkäästi. Maalle elintärkeä kauppamerenkulku mahdollistui tyydyttävästi ja maihinnousuyritykset torjuttiin.

Meripuolustus jatkosodassa

Jatkosodan alla Suomen strateginen asema oli muuttunut. Saksan miehitettyä kevään ja kesän 1940 kuluessa Tanskan ja Norjan sekä Ranskan, Alankomaat, Belgian ja Luxemburgin sillä oli kyky halutessaan sulkea Tanskan salmet.  Neuvostoliitto oli vastaavasti miehittänyt Baltian maat ja perustanut niihin omia tukikohtiaan. Suomessa Neuvostoliitto sai Moskovan rauhan ehtojen mukaisesti Hankoniemen vuokra-alueekseen, jonne se perusti 30 000 sotilaan tukikohdan. Hangon neuvostotukikohta jakoi Suomen Merivoimat kahteen osaan ja katkaisi Suomenlahden.

Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 pääosa Suomen laivastosta oli sijoitettuna Saaristomerelle ja loput Hankoniemestä itään. Merivoimien aluskalustoa oli onnistuttu kasvattamaan välirauhan aikana noin kymmenellä aluksella kolmestakymmenestä neljänkymmeneen.  Lisäksi Suomen rinnalla yhteistä vihollista vastaan taisteli Saksa, jolla oli verrattain vahva ja moderni laivasto.

Laivaston osalta jatkosota käynnistyi jo ennen Suomen varsinaista liittymistä sotaan. Suomalaiset sukellusveneet aloittivat salassa miinojen laskemisen Viron rannikolle. Saksan aloitettua hyökkäyksensä Neuvostoliittoa vastaan 22.6.1941, merivoimat suojasi Ahvenanmaan joukkojen keskityskuljetukset operaatio Kilpapurjehduksessa. Kauppameriliikenteen järjestämisen suojatuiksi saattueiksi laivasto aloitti 25.6.1941. Samana päivänä, kun Suomen katsottiin olevan sodassa Neuvostoliiton kanssa.

Sodan alkuvaiheessa Rannikkolaivaston tehtävänä oli suojata Ahvenanmaa. Saarten tultua varustetuksi raskaalla tykistöllä, voitiin Rannikkolaivastoa käyttää myös Hangon suunnassa torjuntatehtäviin. Sukellusvenelaivueen päätehtävänä oli suorittaa hyökkäyksiä Hangon yhdyslinjoilla etenkin lisävoimien kuljetusten häiritsemiseksi. Hangon saaristossa käytiin useita rannikkotaisteluita sekä pieniä kahakoita moottoritorpedo- ja vartioveneiden kesken. Merkittävin kesän 1941 merellisistä taisteluista oli Bengtskärin majakkasaaren taistelu 26. heinäkuuta. Neuvostoliittolaiset joukot pyrkivät valtaamaan Bengtskärin, josta pystyi valvomaan Hangon länsipuolista merialuetta. Saaressa olleet 35 suomalaista sotilasta puolustivat karua majakkasaarta sitkeästi. Puolustajien vahvennukseksi tulivat niin laivasto kuin ilmavoimatkin. Örön rannikkopatteri moukaroi sekin Bengtskärin kallioita. Ankara taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Hankoniemen tukikohdan tyhjennyttä joulukuun alussa 1941, uhka suomalaisten selustasta poistui, ja rannikon meriliikenne muuttui turvallisemmaksi.

Syyskuussa 1941 merivoimia kohtasi koko jatkosodan merkittävin tappio. Saksa käynnisti operaatio Nordwindin Hiidenmaan ja Saarenmaan valtaamiseksi neuvostojoukoilta. Saksalaiset pyysivät Suomen merivoimia osallistumaan operaatioon harhauttavalla liikehdinnällä. Suomalaisten panssarilaivojen osasto eteni 13.9.1941 kello 20:30 jonomuodostelmassa Utöstä etelään, kun osaston kärjessä edenneen panssarilaiva Ilmarisen vasemmalla kyljellä räjähti. Laiva kaatui vasemmalle kyljelle ja upposi muutamissa minuuteissa. Panssarilaiva Ilmarisen miehistöstä hukkui 271 merisotilasta ja pelastui 127. Varmuudella uppoamisen syytä ei tiedetä, mutta ilmeisesti laivan paravaani eli suojaraivain oli rikkoutunut, ja paravaaniin tarttunut merimiina olisi räjähtänyt osuttuaan laivan runkoon.

Jatkosodan alkaessa Suomen aluevesillä operoi kaksi saksalaista miinalaivaryhmää, Cobra ja Nord. Laivastojen yhteistoiminta oli sen verran laajamittaista, että Helsinkiin perustettiin saksalainen yhteysesikunta. Itämeren ja Suomenlahden miinoittaminen toteutettiin Suomen ja Saksan merivoimien yhteistyönä, ja se olikin kahden valtion merivoimien sotilaallisen yhteistyön merkittävin muoto. Operaatio Barbarossan käynnistymiseen liittyen miinoitettiin kesäkuun 1941 puolivälissä Suomenlahti. Pyrkimyksenä oli sulkea Suomenlahti ja siten estää Neuvostoliiton laivaston pääsy tukikohdistaan Itämerelle. Hyökkäyksen edetessä syvemmälle Neuvostoliiton alueelle ja Leningradin piiritykseen liittyen kevättalvella 1942 Neuvostoliiton laivastovoimat pyrittiin sulkemaan Suomenlahden pohjukkaan kahdella miinasululla, joista ensimmäinen ulottui Haapasaarilta Suursaaren itäpuolitse etelään ja sieltä Narvanlahden pohjoisosasta itään Kiskolan suuntaan. Toinen miinasulku sijoitettiin Porkkalan ja Naissaaren välille. Miinasulut eivät kuitenkaan riittäneet estämään neuvostoliittolaisten sukellusveneiden pääsyä Itämerelle häiritsemään kauppamerenkulkua. Talvella 1942–43 aloitettiin sukellusveneverkon laskun suunnittelu. Verkon sijoituspaikaksi muodostui edullisimpana pidetty Porkkala – Naissaari – väli. Verkon lasku ja vartiointi toteutettiin yhteistoiminnassa saksalaisten ja suomalaisten kesken. Laskettu verkko osoittautui erittäin toimivaksi, sillä yhdenkään neuvostosukellusveneen ei tiedetä päässeen verkon länsipuolelle.

Suuria laivastotaisteluja ei jatkosodassa nähty. Suomenlahden pohjukasta ulos murtautuneita neuvostosukellusveneitä jahtasivat niin ilmavoimat kuin oma Sukellusvenelaivueemme. Sukellusvene Vesihiisi tuhosi 21.10.1942 Ahvenanmerellä torpedolla pintakulussa ajaneen vihollisen sukellusveneen S-7:n. Muutamaa päivää myöhemmin 26.10.1942 sukellusvene Iku-Turson onnistui upottaa torpedolla pitkällisen takaa-ajon jälkeen Neuvostoliiton sukellusvene SC 320 niin ikään Ahvenanmerellä. Marraskuun alussa sukellusvene Vetehinen yllätti pintakulussa ajaneen neuvostosukellusveneen SC 305 törmäämällä siihen. Onnistuneet upotukset ja Suomenlahden poikki laskettu sukellusveneverkko lopettivat neuvostosukellusveneiden toiminnan Ahvenanmerellä.

Itäisellä Suomenlahdella suomalaiset moottoritorpedoveneet ahdistelivat aika ajoin punalaivastoa. Kapteeniluutnantti, Mannerheim-ristin ritarin ja myöhemmän merivoimien komentajan Jouko Pirhosen johtama moottoritorpedoveneosasto tuhosi syyspimeällä suoritetussa iskussa 18.11.1942 Lavansaaren satamaan neuvostoliittolaisen tykkivene Krasnoje Znamjan (suom. Punainen lippu).

Pienenä erikoisena yksityiskohtana jatkosodan merisotahistoriassa ovat muodostetut sisävesilaivastot. Talvisodan päätyttyä muodostettiin maavoimien huolto-, kuljetustuki- ja vastahyökkäystehtäviin Saimaan sisävesilaivasto (20.2.1941 lukien Sisävesilaivue), joka toimi maavoimien III Armeijakunnan alaisuudessa. Sisävesilaivaston kaluston muodostivat ottoveneet, Saimaan matkustajalaivat, tykkiveneiksi muutetut höyryhinaajat, lotjat ja proomut.  Suomalaisjoukkojen hyökkäyksen edettyä Itä-Karjalan suurille järville – Laatokalle ja Ääniselle – tuli miettiä myös näiden rantojen puolustamista. Sekä Ääniselle että Laatokalle perustettiin rannikkotykistöä ja rannikkojoukkoa. Laatokalle saapui lisäksi suomalaisten pyynnöstä neljä italialaista MAS- moottoritorpedovenettä sekä saksalaisia KM-veneitä. Saksan ilmavoimat osallistuivat kesän ja syksyn laivasto-operaatioihin Laatokalla tykkilauttalaivueella.

Laivastojoukot ja rannikkojoukot sitoutuivat vuonna 1944 kenttäarmeijan torjuntataisteluihin ja syksyllä taisteluihin saksalaisia vastaan. Kesän ja syksyn 1944 toiminnassa keskeistä oli vetäytyminen Laatokalta ja Ääniseltä. Merkittävimpiä sotatapahtumia olivat Viipurinlahden taistelut, joissa neuvostojoukot yrittivät kesäkuun lopussa hyökätä Viipurinlahden yli. Ylimenohyökkäys torjuttiin eikä puna-armeija kyennyt muodostamaan sillanpäätä Viipurinlahden vastarannalle. Näitä taisteluja tukivat niin rannikkotykistö kuin laivastojoukot estäen ylimenohyökkäykseen liittyviä merikuljetuksia Viipurinlahdella.

Aselevon astuttua voimaan 4.9.1944 Suomi sitoutui ajamaan entiset saksalaiset aseveljensä maasta. Saksalaiset pyrkivät valtaamaan suomalaisilta strategisesti tärkeän Suursaaren maihinnousuhyökkäyksellä. Suomalaiset puolustivat saarta päättäväisesti ja Suursaaren valtausyritys päättyi saksalaisten tappioon. Suursaaren puolustuksella oli merkittävä symbolinen arvo, osoittaen Suomen irtautuneen lopullisesti entisestä aseveljestään.

Jatkosotaa seuranneen Lapin sodan keskeinen merioperaatio oli uhkarohkeaksi arvioitu, mutta menestykseksi osoittautunut, Tornion maihinnousu, jossa kuljetettiin noin divisioonan voimat meriteitse Tornioon. Operaatiota suojattiin tykkivenein ja vartiomoottorivenein.

Jatkosodassa suomalaisjoukoissa taisteli 3350 virolaista vapaaehtoista. Näistä niin kutsutuista ”Suomen-pojista” 411 palveli merivoimissa.  Merivoimissa palvelleet virolaisvapaaehtoiset olivat itsenäisen Viron laivastossa koulutuksensa saaneita, kauppalaivastossa palvelleita, laivureita, kalastajia tai muutoin rannikkoseutujen kasvatteja. Turun Heikkilässä saadun peruskoulutuksen jälkeen Merivoimien Suomen-pojat sijoitettiin aluksille ja rannikkoasemille. Syyskuussa 1944 allekirjoitetun välirauhansopimuksen mukaan virolaisvapaaehtoiset olisi tullut palauttaa Neuvostoliittoon, mutta huomattava määrä veljeskansan merisotilaista vietiin rauhansopimusta uhmaten salateitä Vaasaan ja sieltä edelleen kalastajaveneillä Pohjanlahden yli Ruotsiin.

Merivoimien tehtävät jatkosodassa olivat kauppamerenkulun suojaaminen pitämällä länteen ja etelään johtavat meritiet avoimina, rannikkoalueen suojaaminen ja puolustaminen, maarintaman sotatoimiin liittyvä taistelutoiminta saaristossa, rannikolla ja suurilla järvillä, Hangon vuokra-alueen eristäminen sekä Ahvenanmaan miehittäminen ja hallussapito. Merivoimat suoriutui jatkosodassa tehtävistään erinomaisesti, joskin maksettu hinta oli raskas. Merivoimissa sotien aikana palvelleista noin 4000–4500 merisotilaasta kaatui noin 1000 henkeä. Mannerheim-ristin ritareiksi merivoimista nimitettiin seitsemän henkilöä.

Sotien jälkeen

Moskovassa 19. päivä syyskuuta 1944 solmitun välirauhansopimuksen ehdot olivat kovat. Suomi joutui luopumaan panssarilaiva Väinämöisestä - joka myytiin vuonna 1947 Neuvostoliittoon – sukellusveneistään ja moottoritorpedoveneistään. Samoin rannikkotykistölle asetettiin tiukat kaliiperi- ja lukumäärärajoitukset. Suomi joutui vuokraamaan pääkaupungin kupeesta Porkkalanniemen Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.

Merimiinojen raivaustoiminta sitoi laivaston ja rannikkotykistöjoukot useiksi vuosiksi haastavaan työhön. Suomenlahdelle oli sodan aikana laskettu yhteensä yli 60 000 merimiinaa ja raivausestettä, jotka sodan päätyttyä tuli poistaa. Raivaustyö jatkui aina vuoteen 1950.

Pariisin rauhansopimuksen rajoitukset laivaston kokonaisuppoumalle ja asetyypeille, sodissa kärsityt tappiot, panssarilaiva Väinämöisen luovuttaminen Neuvostoliittoon ja sotia seurannut pitkä miinanraivauskausi ajoivat laivastovoimat vuosiksi alennustilaan. Lisäksi sotien jälkeinen määrärahojen niukkuus, yleinen mielipideilmasto, kunnossapidon ja huollon puute rapauttivat merivoimien materiaalista valmiutta.  Tilanne alkoi hitaasti muuttua vasta 1950-luvulle tultaessa. Koko Puolustusvoimien kehittämistä käsittelevä puolustusuudistus oli puolustusministeriön käsittelyssä vuosina 1951–52 ja hyväksyttiin vuonna 1952. Uudistuksen myötä rannikkotykistö eriytettiin merivoimista maavoimiin ja merivoimat nostettiin kolmanneksi puolustushaaraksi maa- ja ilmavoimien rinnalle.

Arvoisat kuulijat. Merivoimat on ollut niin itsenäisyyden aikana kuin viime sodissakin puolustusvoimien pienin puolustushaara. Merivoimien viime sodissa kaatuneina maksama uhri puolustushaaran kokoon nähden on suurempi kuin muilla puolustushaaroilla. Sodan armottomuudessa palvelus laivastossa ei ollut suinkaan huviretki, vaan riskialtista ja kovaa työtä. Ja kuten aiemmin todettu, niin Merivoimat suoriutui sodissa tehtävistään erinomaisesti. Maavoimien merellinen sivusta säilyi murtumattomana ja maalle elintärkeät meriyhteydet kyettiin turvaamaan.

(päätössanat)

On sanottu, että historia toistaa itseään. Tarkkaavainen kuulija saattoi tästä esityksestä poimia tutulta kuulostavia yksityiskohtia:

-" laivaston uudisrakentaminen "

- "ennakkovaroitus alkavasta maailmanpalosta saatiin Saksan liitettyä Itävallan Saksan alueeseen"

- "kansainvälistyminen ja kansainvälinen yhteistyö"

 Elämme monella tapaa jännittäviä ja historiallisia aikoja. Mitä ikinä tapahtuukin, niin Suomen meripuolustus on kunnossa - niin kuin se oli ennen viime sotia. Kiitos edesmenneiden merisotilassukupolvien, joita ja joiden työtä tämä tänään avattava näyttely kunnioittaa.

Kiitän huomiostanne ja toivotan teille mitä parhainta kevään jatkoa.

Ville Vänskä: Suomen laivasto sodassa 1939-1945

| Terho Ahonen | Uutiset
Jaa tämä artikkeli
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Auki vain ryhmille tilauksesta 19.9.-20.11.

Messiravintola 
Messi avoinna tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy