Hannu Hillo moottoritorpedoveneistä merisotaseminaarissa 14.5.2022

Tässä päätoimittaja Hannu Hillon perusteellinen esitys Suomen laivaston moottoritorpedoveneistä, jonka hän lyhennettynä esitti puolen tunnin luentona RUK:n Maneesissa 14.5.2022 Suomen laivasto sodassa 1939-1945 -näyttelyn avausseminaarissa. Kannattaa lukea!

Suomen moottoritorpedoveneaselaji

 Itsenäisen Suomen laivasto alkoi tsaarin laivaston Helsingin sotasatamaan jääneistä vanhoista aluksista.

Torpedoveneet olivat niistä pitkiä ja kapeita ja melkoisen hitaita. Eivätkä omiaan saaristoiseen rannikkoomme. Niitä pienempiä ja nopeampia moottoritorpedoveneitä, joita ei joukossa ollut, arvioitiin sopivammiksi olosuhteisiimme.

  1. 1920 Suomeen ostettiin Italiasta kaksi MAS-moottoritorpedovenettä. Niillä oli kaksi torpedoa sivupudottimissa. Nopeus ei Isotta-Fraschini-bensiinikoneilla noussut yli 25 solmun. Nekin olivat mukana kuvioissa vielä talvisodan alkaessa, mutta koulutus- ja harjoituskäyttöön olivat kuitenkin omiaan. Jo vuoden 1920 kesän harjoituksessa olivat M.T.V. 1 ja 2 mukana. Seuraavan vuoden harjoituksissa ne olivat myös ilahduttamassa sotaväen päällikön kenraalimajuri Vilkaman tarkastusta.

Kesällä koettiin Suomenlahden pohjukassa englantilaisen laivasto-osaston moottoritorpedoveneen, jonka päällikö oli legendaariseksi noussut ltn Agar, torpedoivan Neuvosto-Venäjän risteilijä Olegin. Vain näillä veneillä pystyttiin matalakulkuisina iskemään yli Kronstadtia suojaavan miinakentän mainittuun tukikohtaan.

Paikalle saaduilla seitsemällä moottoritorpedoveneellä saivat englantilaiset vielä upotettua elokuun 17. päivänä 1919 emälaiva Pamjatj Azovin, taistelulaivat Petropavlovskin ja Andrej Pervozvannyj´n. Paikat olivat hieman ahtaat, ja kaksi englantilasvenettä törmäsivät yhteen, mutta pääsivät satamasta poiskin. Englantilaisten torpedot pudotettiin veneen peräosassa olleista kuiluista, mikä teki operaation ahtaissa tiloissa hankalaksi, koska veneen piti pudotuksen jälkeen kaartaa jyrkästi torpedojensa alta pois. Tappioitakin tuli, mutta lopputulosta pidettiin kuitenkin erinomaisena. Englantilaisten menetykset olivat kolme venettä ja 15 miehistön jäsentä, joista kuusi upseeria.

Suomeen lisää moottoritorpedoveneitä

Ainoat ensimmäiset moottoritorpedoveneemme, italialaiset MAS-veneet, eivät olleet keuloiltaan parhaimmillaan Itämeren aallokoissa. Kovassa aallokossa laineet osuivat myös ammuttaessa kannattimissaan roikkuviin torpedoihin. Ne saattoivat myös kylmällä säällä jäätyä.

Seuraavana vuonna saatiin kolmas moottoritorpedovene. Porvoolainen veneveistämö teki englantilaisen Thornycroft-tyypin mukaisen veneen, jota suomalainen insinööri Garoff oli modifioinut. Suunnittelija oli mukana jo pari vuosikymmentä aiemmin pidetyissä ensimmäisissä suomalaisissa moottorivenekilpailuissa. M.T.V. 3:n, myöh. ISKU, torpedot lähtivät sivuheittimistä. Järjestelmä oli kuitenkin raskas ja hidas.

Englannista saatiin koekäyttöön kaksi Thornycroftia, joissa oli peräkuilupudotus.

Ne olivat nopeampia, 40 solmua. Veneet palvelivat sitten sotien loppuvuosiin asti. Uudet olivat nimiltään SYÖKSY ja NUOLI. Sellaisia tehtiin vielä lisenssillä kappale sekä Turussa että Porvoossa. Nyt moottoritorpedoveneitä oli seitsemän.

Laivasto-ohjelmissa 1921 - 39 esitettiin moottoritorpedoveneiden hankintamääriksi lukuja 4 - 48:aan. Viimeisin, puolustusneuvoston tekemä ohjelma, v.1939 ehdotti 36:tta. Kun panssarilaivan hinnaksi tuli v. 1925 arviossa 100 miljoonaa markkaa, oli 15-tonnisen moottoritorpedoveneen hinta 2,5 miljoonaa.

Vaikka moottoritorpedoveneissä olisi ollut myös parantamista muutamissa seikoissa, palvelivat ne aseina niin hyvin, että kolme niiden päälliköistä ansaitsi Mannerheim-ristin.

Sotaan mennessä olisi kuitenkin ollut hyvä, että niitä olisi ollut puolilaivueen verran - neljä - enemmän. Ja veneet olisivat voineet olla hieman suurempia.

Vuonna 1936 kaikki alukset saivat nimen. Moottoritorpedoveneistä tuli SISU, HURJA, ISKU, SYÖKSY, NUOLI, VINHA ja RAJU.

Amiraali Pirhonen kertoi erään moottoritorpedoveneen rungosta. Se oli murtunut ja jotta vene saatiin plaanaamaan nopeutta nostettaessa, oli vapaana olevat miehistön jäsenet komennettava kannelle notkumaan tahdissa, jolloin runko jäykistyi. Kun vauhtia lopuksi laskettiin, alkoi runko taas elää aallokossa.

Talveksi puurakenteiset moottoritorpedoveneet nostettiin ennen muita aluksia talvehtimaan Katajanokan telakalle tai Suomenlinnan venevajoihin. Koneet irroitettiin ja vietiin konepajalle huoltoon.

Torpedoista suurin osa oli 1918 sotasaaliina saatuja 45 cm Whitehead-torpedoja merkinnällä T/12. Niitä oli n. kolminkertainen määrä ammuntalaitteisiin nähden.

Talvisota

Talvisodan alettua merivoimien komentaja alisti 4.12. moottoritorpedolaivueen Viipurin lohkolle, jolloin laivue samana iltana siirtyi Mustamaahan valmiuteen. Osastosta siirtyivät Koivistolle 7.12. moottoritorpedoveneet Isku, Raju ja Syöksy. Ne saapuivat 8.12. aamulla sinne.

Kun laivueenjohtaja Minsk ja viisi hävittäjää kävi tulittamassa Saarenpään rannikkotykkiasemaa eivät moottoritorpedoveneet päässeet kovan merenkäynnin vuoksi ulos vastaiskuun.

Seuraavana yönä laski elohopea -10°:een ja meri alkoi vetää riitteeseen. 10.12. Saarenpäätä tulitettiin taas merisumun seasta. Moottoritorpedoveneet ja suv. Saukko olisivat pyrkineet vihollisen kimppuun, mutta jäät saatiin rikottua vasta iltapäivällä, jolloin vihollinen oli jo poistunut. Kun moottoritorpedovene Syöksykin oli käynyt karilla ja poissa pelistä, määrättiin moottoritorpedoveneet Kotkaan. 12.-13.12. välisenä yönä ne kävivät miinoittamassa kolmella veneellä viholllisen tavanomaisen tulituspaikan 12 miinalla ja ja vielä neljä miinaa laskettiin Suursaaren sataman edustalle. Haapasaaren laskematta jäänyt pommitusvaarannos pyrittiin näillä vähillä miinoilla korvaamaan. Paikka merkittiin Haapasaaret - Ulko-Tammio -alueelle.

Ennen telakointia, joka tapahtui joulun aikaan, kaksi venettä ehti vielä sukellusveneiden takaa-ajoon Pellingin edustalle, mutta molemmat moottoritorpedoveneet karahtivat karille ja takaa-ajo jäi siihen. Telakointiajankohtana oli Helsingin vesien jäätyminenkin jo niin pitkällä, että puualukset oli telakoitava.

Toimitusvaikeuksia

Kevääksi 1940 oli Suomeen tilattu lisää moottoritorpedoveneitä. Kolme Thornycroft-venettä Englanti takavarikoi niiden ollessa jo matkalla Suomeen. Italiasta oli tilattu viisi Baglietto-venettä kolmen kuukauden rakennusaikataululla. Tilaus toteutui vasta vuonna 1943.  Ranskasta oli tarjottu 10 venettä, mutta kun kuviot muuttuivat niin tilaajan kuin toimittajankin suunnalla, niin tilaus jäi sikseen. Insinööri Jarl Lindblom oli USA:ssa tilaamassa viittä venettä, jotka nekin jäivät toimittamatta. Moottoritorpedoveneiden huoltoa varten ostettiin Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiöltä SS von DÖBELN emälaivaksi.

Torpedoja oli tilattu Italiasta, mutta Englannista tilatut torpedot saapuivat vasta jatkosodan aikana Norjasta, minne saksalaiset miehittäjät olivat ne pidättäneet. Torpedoja oli maassa n. 130 käyttökuntoista, mutta lähes puolet vanhoja ja hitaita T/12-mallisia. Italiasta tulleet olivat olivat vaillinaisia ja niistä saatiin kunnostettua vain 31 käyttökelpoisiksi ja nekin päätyivät sukellusveneisiin.

Talvisodan aikana oli Helsingin laivastoasemalla helmikuun alusta sodan loppuun kestänyt moottoritorpedoveneiden päälliköiden ja torpedoalipäällystön koulutuskurssi. Kuudentoista oppilaan taktillinen aselajikurssi oli ensimmäinen itsenäisen Suomen laivaston historiassa.

Välirauhan ajaksi 27.7.1940 antoi Merivoimien esikunta toimintaohjeet kriistilanteiden varalta. Moottoritorpedoveneille se tarkoitti pääosaa veneistä sijoitettavaksi Hangon itäpuolelle.

Jatkosota alkaa

Jatkosodan alettua kesällä 1941 olivat kaikki 12 moottoritorpedovenettä varmistamassa Tallinnan Valkjärvi-miinoitteita laskevia aluksia kesäkuun viimeisinä päivinä Kronstadtin ja Tallinnan väliselle reitille.

Moottoritorpedovenelaivue oli ennen vihollisuuksien alkamista tukeutunut Kungshamnin ankkuripaikalle. Sen veneet kävivät pidättämässä 24. kesäkuuta paikan ulkopuolelle pakkolaskun tehneen venäläisen lentoveneen miehistöineen. Sen jälkeen ne siirtyivät Baröhön Strömsön ankkuripaikalle käytyään sitä ennen partiomatkalla Pellingin ulkopuolella. Hangon suunnalla, missä oli Neuvostoliiton vuokra-alueen tukikohta, oli laivueella kohteena vihollisen Hangon liikenne. Yöllä 6.-7.heinäkuuta kaptl Kullervo Killisen johtamat Syöksy, Vinha ja Raju upottivat ainakin yhden tämän huoltoliikenteen purjealuksen. Torpedot eivät osuneet, jolloin käytettiin hyökkäyksessä syvyyspommeja.

Sitten operoitiin Helsingin itäsaaristosta Viroon kuljettamalla virolaisvapaaehtoisia, etsittiin sukellusveneitä ja suojattiin Juminda-miinoitetta laskevia aluksia. Moottoritorpedoveneetkin laskivat Kalkgrundin eteläpuolelle magneettisia pohjmiinoja ja kuljettivat tiedustelijoita rannikolle. Kahdesta kuljetuksesta jälkimmäinen epäonnistui. Ensimmäisellä saatiin 37 virolaistiedustelijaa miehitetyn Viron Kolganlahdessa maihin.

Heinäkuun 19.-20 välisenä yönä tulitti moottoritorpedoveneitä vihollisen hävittäjä ja Vinha sai vaurioita. Syöksy teki torpedohyökkäyksen vihollista vastaan, jonka aikana Vinha saatiin hinattua turvaan.

Elokuussa määrättiin sekä isot sukellusveneet että moottoritorpedoveneet hyökkäämään vihollisen saattueita vastaan päivällä tapahtuneiden Hangon täydennyskuljetuksien vuoksi.

Niillä oli kuitenkin suojaa myös vihollisen Hangon lentokentältä operoineilta koneilta ja MO (Malyij Okhotnik - Pikku metsästäjä)-veneiltä. Elokuun 8. päivän saattueen kimppuun kävivät  Syöksy, Vinha ja Raju sekä pian myös Vartiomoottoriveneet 11 ja 17. Saattajina toimineet MO-veneet tulittivat kuitenkin liian kiivaasti. Kaksi miestä kaatui VM-veneillä ja useammat 20-milliset Madsen-konetykit saivat kuumenemisista putkiräjähdyksiä.

Moottoritorpedoveneiden tähystäjäkonekiväärit osoittautuivat liian tehottomiksi ilmatorjuntaan. Sen jälkeen jäi Hangon liikenteen torjunta vain sukellusveneiden varaan.

Vanhimmat veneet Sisu ja Isku siirrettiin heinäkuun lopulla itään, koska ne eivät olleet

riittävän avomerikelpoisia. Elokuun lopulla Viipurinlahden valtauksessa olivat moottoritorpedoveneet suojaamassa miinoitusta.

Elokuun viimeisen päivän illalla olivat Syöksy ja Vinha partioimassa Koiviston salmessa, jonka satamaan oli jouduttu hyökkäys peruuttamaan. Seuraavana yönä kaptl Kullervo Killisen kipparoima Syöksy onnistui jälkimmäisellä torpedollaan upottamaan 2000 tonnin kuljetusaluksen. Seuraavan päivän illalla moottoritorpedoveneet ajoivat Koiviston satamaan. Vihollinen olikin jo tyhjentänyt sen joko lähistön saariin tai Leningradiin. Seuraavan yön varmistus 8. RPr:n maihinnousuun Koivistolla kohtasi taas tyhjän sataman ja meren Koivistolla. Syyskuun 7. päivän illan jälkeen moottoritorpedoveneet siirsivät tukikohtansa Haminan saaristoon. Yritys sulkea vihollinen Viipurinlahdelle ja estää sen siirtyminen Koiviston saariin siis epäonnistui.

Ulko-Tammioon tukeutuen moottoritorpedoveneet tekivät syöksyjä merelle. Syöksy, jonka päällikkönä oli sotilasmestari Toimi Ovaskainen ja seuranaan moottoritorpedovene Vinha näki 22.9. savua Suursaaren sataman suulla. 04.30 tehdyn hyökkäyksen jälkimmäinen torpedo osui raivaaja Kiroviin, joka upposi kahdessa minuutissa. Johtovene Vinha pelasti vedestä venäläisen matruusin.

Lokakuun 1. moottoritorpedoveneet Nuoli ja Sisu partioivat ltn Jouko Pirhosen johdolla alkuillasta, koska kuutamo oli edullisempi. Nuoli ampui ilmeisesti ohi. Ltn Alkio Sisulla hyökkäsi havaitsemaansa Fugas-raivaajaa vastaan, mutta arvioi maalin väärin sen keulaan maalatun kuohun erehdyttämänä. Alkio uusi hyökkäyksen ja nyt sai osuman keskilaivaan, jolloin raivaaja upposi. Veneet olivat itse tulituksen kohteena laivoista ja myös maista, mutta selvisivät vaurioitta. Marraskuun toisena olivat moottoritorpedoveneet vielä Killisen johdolla liikkeellä Suursaaren edustalla kauppalaivoja metsästämässä. Saarta evakuoitiin, mutta torpedoinnit eivät onnistuneet, sillä pakkanen oli kohmettanut torpedot. Moottoritorpedoveneet vietiinkin talvehtimaan Helsinkiin.

1942 - Italialaisia Laatokalle

Purjehduskausi 1942 aloitettiin moottoritorpedovenelaivueen osalta sijoittamalla se

Koiviston ryhmittymisalueelle. Myöhäisen kevään lisäksi jouduttiin odottamaan uusien moottoritorpedoveneiden valmistumista telakoilta.

Laatokalle saapui neljä italialaista moottoritorpedovenettä. La Speziasta alkanut 3105 km mittainen matka alkoi maaosuudella Stettiniin. Sieltä laivaus Helsinkiin, vesiteitse Saimaan kanavalle, edelleen Punkasalmelle, josta rautateitse Lahdenpohjaan. Sortanlahdessa ne olivat 22.6. Ainoa suomalainen sota-alus Laatokalla oli mtv Sisu, joka ei ollut enää kovin hyvässä kunnossa.

Sisusta, saksalaisista KM-veneistä ja italialaisista tehtiin Laivasto-osasto K. Se oli operatiivisesti alistettu Laatokan Rannikkoprikaatin komentajalle ev Eino Järviselle.

24.6. siirrettiin Sisu Laatokan itärannalle Viteleeseen, kun sitä ei kehdattu näyttää ulkomaalaisille.

Miinoja Suomenlahteen

Heinäkuun -42 aikana kävi Suomenlahdella 4 moottoritorpedovenettä laskemassa neljässä miinoitusoperaatiossa  UMA-miinoja ja TMB-pohjamiinoja Sauna-miinoitteihin.

Vuoden 1942 syksyllä saksalaiset laskivat offensiivista Sauna IV -miinoitetta Kronstadtin edustalle. Varmistamassa oli myös moottoritorpedovenelaivue, joka kävi samassa yhteydessä tuloksettoman tulitaistelun vihollisen MO-veneiden kanssa.

  1. marraskuuta olivat moottoritorpedoveneet mukana saksalaisten kanssa näiden laskiessa miinoja Lavansaaren sataman edustalle.

Samalla tapahtui legendaarinen tykkivene Krasnoja Znamjan torpedointi. Siihen palataan.

Miinoitteita oli kuitenkin valvottava. Moottoritorpedovnelaivue oli saanut käskyn 6.6. valvoa saksalaisten laskemia Tiger- ja Brummbär-miinoitteita ja samalla hyökättävä vihollisen Lavansaaren yhteyksiä vastaan. Samana päivänä esikuntalaiva von Döbelniä ja moottoritorpedolaivuetta pommitettiin Koivistolla.

Somerin taistelua tukemassa

Sotasaalismoottoritorpedovene VASAMA (D 3-tyyppiä) osallistui myös Somerin taisteluun 8. heinäkuuta. Tehtävänä oli hakea haavoittuneet ja naiset pois. Vihollisen olo saaressa selvisi alukselle vasta sen saavuttua saarelle. Koska isompana moottoritorpedoveneenä sillä oli myös 40-millinen tykki, se alkoi sillä ja 13-millisellään tulittaa evakuoinnin aikana osoitettuja vihollispesäkkeitä. Haavoittuneet vietiin sairaalalaiva SEAGULL II:lle. Sen jälkeen se osallistui taistelujen kuljetusalusten saattamiseen tykkivene TURUNMAAN kanssa. Taistelun loppupuolella oli mukana neljän moottoritorpedoveneen osasto Willberg, jossa oli myös viisi VM-venettä. Miinojen sijasta oli aseistuksena torpedot.

Heinäkuun lopulla moottoritorpedoveneiden ankkuripaikka oli Kuorsalo Haminan edustalla. Lavansaaren pohjoispuolella partioitiin. Somerin taistelun jälkeen asennettiin kahteen veneeseen 20 millin konetykki.

Syksyllä kohdattiin lähinnä MO-veneitä, joihin ei kannattanut torpedoja tuhlata. Laivueessa korvattiin Nuoli Vasamalla, johon taas konetykin sijaan asennettiin torpedot. Syvyyspommit oli jätetty puolestaan pois. Neljän veneen laivue sai seuraavana vahvistukseksi sotasaalisvene VIHURIN, G 5-tyypin veneen.

Laivueen päällikkö komkapt Orvo Peuranheimo lähetettiin Italiaan valmistuvien veneiden valvontaan. Hänen paikkansa täytti kaptl Jouko Pirhonen.

Lokakuun alussa laivue siirtyi Klamilaan, mistä tehtiin syöksyjä VM-veneiden kanssa Seiskarin suuntaan.

Lentotiedustelu ilmoitti, että Lavansaareen oli saapunut tykkivene Krasnoje Znamja tavanomaisen Moskva-aputykkiveneen sijasta. Laivaston komentaja antoi määräyksen  sen torpedoinnista hyökkäyksellä satamaan. Alue oli kuitenkin hyvin vartioitu MO-veneillä ja myös maapuolella saaressa oli puolustuskapasiteettia. Satama oli kuitenkin avoin pohjoiseen päin. Sää oli 14.11. sopiva, mutta paikalla käyneet kolme venettä eivät havainneet kohdealusta paikalla ja palasivat Klamilaan.

Lentotiedustelu ilmoitti seuraavana päivänä tykkiveneen olevan taas paikalla nyt viiden Fugas-luokan raivaajan kanssa. Alkuperäistä käskyä laajennettiin ja mukaan määrättiin myös saksalainen KM-vene operaation yhteydessä laskemaan sataman suulle neljä magneettimiinaa.

Kohtaaminen saksalaisen osapuolen kanssa klo 1800 Somerin luona alkoi neuvottelulla. 19.30 lähdettiin Lavansaareen suhteellisen hitaasti. 4,5 mpk etäisyydellä saaren pohjoispuolella hidastettiin kahdeksaan solmuun keulakuohujen vaimentamiseksi. Sataman varmistus oli päällä ja MO-veneitä oli oikealla ja vasemmalla. Rannalta kysyttiin vilkulla erotetta. Vastaus johtavasta moottoritorpedoveneestä annettiin nopealla räpellyksellä. Kysyjä ei kehdannut pyytää sitä uudestaan, ettei mahdollisesti luultaisi, että hän ei ole pätevä lukemaan morsetusta. Tai olisiko ollut nauttineena vartiossa? Kuka tietää.

Saksalainen KM-vene alkoi munimisen, kun käännyttiin Lavansaaren linjalle. Tykkivene alkoi viimein erottua ja moottoritorpedoveneet nostivat nopeutensa täyteen vauhtiin. Tykkiveneelläkin herättiin ja aloitettiin tulitus, joka meni pimeässä kuitenkin yli. Pirhonen Syöksyllä johti hyökkäystä. Syöksyn päällikkö Toimi Ovaskainen ampui veneen molemmat torpedot. Ltn Aarre Vuorensaari Vinhalla teki samoin, kuten myös ltn res Kaarlo Salo Vihurilla. Viimeinen vene ampui vain yhden torpedon. Kaksi torpedoista osui tähän 70-metriseen tykistöalukseen, joka kallistui ja alkoi upota. Poistuessaan veneet sumuttivat ja palasivat kaikki puolenyön jälkeen tukikohtaan.

Sivumennen mainittakoon, että suojasavulaitteet olivat tarpeellisia ennen tutkatekniikkaa. Moottoritorpedoveneitten peräpeilissä ollut savutussäiliö ja sen seoksessa kerrotaan olleen hieman rikkihappoa, mikä saattoi yllättää mahdollisia takaa-ajajia, vaikka ei kyseessä varsinainen taistelukaasu ollutkaan.

Uppoamispaikalla oli matalaa ja torpedoitu tykkivene oli sodan lopulla korjattuna palvelemassa esikuntalaivana.

Mannerheim-ristillä palkittiin kaptl Jouko Pirhonen, ltn Kaarlo Salo (myöh. Kajatsalo, ainoa laivaston reserviläinen joka MRR palkittiin), sekä sotmest Toimi Ovaskainen.

Syksyn viimeisen partiomatkan 23.11. yhteydessä hyökättiin Fugas-raivaajien kimppuun, mutta torpedot lakkoilivat jälleen 75 %:sesti. Siirryttiin taas talviteloille Helsinkiin.

Kun Thornycroftit olivat elinkaarensa päässä, laivaston komentaja ilmoitti Syöksyn ja Nuolen poistoon ja Vinhan ja Rajun kunnostettaviksi seuraavan purjehduskauden harjoittelualuksiksi.

1943 - Miinaverkko sulkee Suomenlahden

Vuoden 1943 toukokuussa vihollinen hyökkäili myös VM- ja moottoritorpedoveneiden tukikohtiin Viipurinlahdella ja Koivistolla. Hurja-moottoritorpedoveneiden ankkuripaikka oli Teikarsaaressa.

Kausi oli sukellusveneverkon ja uusien miinoitteiden kausi. Venäläisten sukellusveneiden operointi saatiin tukahdutettua ja pinta-aluksetkin rajoitettua lähinnä Suomenlahden pohjukkaan. Moottoritorpedoveneiden käyttö hiljeni. Niitä, kuten Rajua ja Vinhaa käytettiin kyllä miinojen laskuun mm. Kronstadtin lahden suulle. Raju ajoi tuolloin vedenalaiseen esteeseen Seivästön edustalla. Hinauksessa se upposi Koiviston salmen suulle, nostettiin 4.6., mutta ei kunnostettu. Kyseessä oli ansioituneiden Thornycroftien viimeinen sotatoimi Suomenlahdella. Uusia moottoritorpedoveneitä tuli tilalle Hurja- ja Taisto-luokkaa. Jälkimmäinen Turussa valmistettua. Jymy-luokan veneitä saatiin Tallinnasta. Nämä tekivät partioretkiä ja torpedosyöksyjä kolmisenkymmentä, kunhan valoisat työt vähenivät.

Veneet oli ryhmitetty 4-6 veneen ryhmiin, (ruotuihin?) mutta hyökkäsivät pareittain.

Radioyhteydet pelasivat moottoritorpedoveneiden kesken, mutta eivät kuitenkaan VM-veneiden kanssa.

Lähestymismuoto oli yleensä kiila ja parien välimatka 500 - 1500 metriä. Jos aika antoi myöten, lähestymisen lisäksi risteilykoneilla myös hyökättiin. Näillä veneillä oli torpedojen  ampumismahdollisuus myös pysähdyksissä. Jopa kahdessa hyökkäyksessä poistuttiinkin tilanteesta risteilykoneilla. Vihollinen huomasi tällöin hyökkäyksen vasta torpedojen räjähdettyä ja ohilaukauksen tapahtuessa ei ollenkaan. Torpedot pyrittiin ampumaan vasta parin kolmen kaapelinmitan päästä eli 5 - 600 metristä.

Tulivoimaltaan ylivoimaisen vihollisen kanssa ei haluttu joutua tulitaisteluun, joten paljastavaan pinta-ammuntaan joutumista vältettiin.

Hyökätessä saattueita vastaan annettiin vihollisen kärjen mennä ohi, pyrittiin hiipimään varmistuksen sisäpuolelle ja sen onnistuttua, torpedoida. Poistuessa autettiin omaa tilannetta tulituksella ja savuilla.

Kirkkaallla kuutamolla tämä ei ollut mahdollista. Elokuussa kahden saattueen kohtaamisessa (Šepelevski/itään) ensimmäisestä saattueesta Pirhosen ja Mauno Satulin T5 upotti proomun, Ovaskaisen T1 sai vahvistamattoman osuman kolmen hinaajan, kolmen proomun ja 12-14 MO-veneen saattueeseen.

Toisen saattueen 4 hinaajan ja proomun sekä kolmen raivaajan ja 20 MO-veneen saattueeseen ampuivat T5, T2 (Per-Erk ”Pelle” Karmela) T6 (Kaarlo Kyröhonka), J2 (Salo, Jorma Haapkylä) yhteensä 7 torpedoa, joilla 2-3 osumaa.

Torpedottomia torpedoveneitä

Elokuussa siirrettiin vielä kolme moottoritorpedovenettä, Vinha, Syöksy ja Nuoli Laatokalle, vaikkakin ilman torpedoja.  Niiden tilalla oli miinakiskot kolmelle miinalle. Kun 20-millinen tykki oli aseistuksessa, niitä kutsuttiinkin moottoritykkiveneiksi. Yhteistoimintaa oli linnakkeiden kanssa, partiointia, mutta kosketuksia ei ollut vihollisen kanssa.

Syyskuussa kohdattiin kaksi saattuetta (Seiskarin vesillä/länteen) 1 varmistusalus, 4 hinaajaa ja 4 proomua, n. 12 MO- ja TK-venettä. T6 (Salo,Kyröhonka) ja T2 saivat proomun upotettua, J3 (Vuorensaari) samoin, T2  vaurioitti myös hinaajaa.

Toisen saattueen kohdalla muodostui kaksipuolinen hyökkäys, jossa suomalaiset ampuivat 5 torpedoa, mutta osumia ei tullut.

Lokakuussa kohdattiin yksi saattue Seiskarin eteläpuolelta Peninsaareen. J2 ja J4 ampuivat 4 torpedoa, ei osumia.

Marraskuun 18.-19. kohdattiin saattue äskeisillä vesillä: Hinaajan vetämä magneettiraivain, jota suojaamassa oli 5 MO-venettä. Kaksipuolinen hyökkäys, jossa T3, 4, 5 ja 6 kukin ampuivat yhden torpedon, ei osumia. Torpedojen toiminta ja kulku oli jo epävarmaa.

Kauppamerenkulun hiljeneminen ja siirtyminen läntiselle Suomenlahden osalle keskitti merivoimien toiminnan saattotehtäviin, joihin moottoritorpedoveneet eivät olleet omiaan.

Etäisyyksien kasvaessa, erityisesti vihollisen kuljetusten siirtyessä Seiskarin eteläpuolelle, olisi ollut tarvetta tykkiveneiden kauemmas kantavalle tykistölle, kuin minne 40-milliset Boforsit yltivvät.

Viimeiset syöksyt tehtiin joulukuun alussa, jonka jälkeen Hurjat ja Jymyt telakoitiin, mutta muut veneet jatkoivat helsingin ja Pellingin vesillä leudossa säässä tammikuun -44 alkuun saakka.

 1944

Moottoritorpedoveneosasto palasi sotatoimialueelle 11. toukokuuta jakautuen tukikohdiltaan 1. laivue Uuraasen ja kakkoslaivue sekä emäläiva v. Döbeln Klamilaan. Mukaan lähti saksalainen S-laivue. Se vedettiin kuitenkin Englannin Kanaaliin saakka tilanteen siellä kiristyttyä. Eikä se enää Suomenlahdelle palannut. Saksalaiset pyysivät syöksyjä Kronstadtinlahden  ja Lavansaaren suuntaan pelätessään maihinnousua Viron rannikolle. Siellä kävivät V 1 ja 2 eli Vihuri ja VIIMA.

Omat laivueemme olivat lähinnä varmistamassa Suursaaren miinoitusta ja Rukajärvi-sulkua. Viholliset raivasivat jatkuvasti Seeigel-sulkua, josta pääsivätkin läpi. Sen jälkeen toiminta Narvanlahdella alkoi hiljentyä.

Kesäkuun 10. lähti 84 miestä kaptl Holger Carringin johdolla noutamaan neljää luvattua S-venettä, joista piti tulla kolmas moottoritorpedovenelaivue. Kyseistä projektia ryhdyttiin kutsumaan Pinatovan laivastoksi. Saksassa viivyteltiin kuitenkin niin pitkään, että syksyn tapahtumat tulivat esteeksi.

Kannaksen hyökkäys vaikuttaa

Hyökkäys Kannaksella alkoi. Talvella oli laivaston puolella pidetty sotapeli strategian selvittämiseksi, mikäli vihollinen olisi tunkeutumassa Suomenlahden saariin ja pohjoisrannalle. Maarintama oletettiin kuitenkin rauhalliseksi.

Inon ja Seivästön välille muodostui moottoritorpedoveneiden ja VM-veneiden vastuulle torjuntakaista huonon näkyvyyden vallitsessa.

Koiviston saarten ja Haapasaarten sekä niiden välisen rannikon torjuntaan osallistuisivat kaikki alukset poisluettuna panssarilaiva VÄINÄMÖINEN ja sukellusveneet.

Suursaaren ja Haapasaarten sekä niistä länteen osallistuisivat kaikki veneet.

Laivaston esikunta siirtyi 20. huhtikuuta Haminan länsipuolelle, Poitsilan kartanoon.

Maahyökkäyksen alettua 9.6. vihollisen aikeiden selvittämiseksi merellä ja mahdollisten maalien havaitsemiseksi partioi neljä 1. moottoritorpedolaivueen venettä 10.-11. kesäkuuta Kronstadtin lahden suulla. Kohdattiin vain vahvoja MO-veneiden partioita. Kahtena seuraavana yönä kaptl I. Lehtosen kaksi venettä V1 ja V2 olivat tiedustelemassa mahdollisia maihinnousuyrityksiä. Niitä ei ollut, mutta maapuolen tilanteen pahentuessa syöksyt lopetettiin. Alettiin toteuttaa saarien evakuointeja ja pikaisia miinoituksia. Kohteena erityisesti rantaviiva maihinnousujen estämiseksi. Vilkasta vihollisalusten toimintaa - mm. raivausta - jarruttamaan saatiin omien ilmavoimien tehokas isku. Raivaajista ja MO-veneistä upotettiin 3 - 4 ja useimmat muutkin vaurioituivat.

16.-17.6. Hallin luona käydyssä taistelussa saatiin moottoritorpedovenevahvistus, kun omat VMV 16 ja VMV 13 toivat kaapatun G 5-luokan neuvostomoottoritorpedoveneen Klamilan tukikohtaan. Siitä tuli V 3.

Laatokalla vihollislaivojen toimintana oli vain Metsäpirtin suomalaisasemien pommitus ja 11.6. harhautusoperaatio Konevitsan ja Saunaniemen edustalla.

22.-24. suoritti vihollinen maihinnousun Laatokan itärannalle Vitelen kohdalla erittäin vahvojen laivasto- ja ilmavoimien avulla, joilla saatiin aiheutettua vain vähäisiä tappioita. Suomalaiset evakuoivat Mantsinsaarta myöten Laatokan pohjoisrannalla.

Heinäkuun puolivälin jälkeen vihollisen aktiivisuus Laatokalla heikkeni.

Lokakuun 3. päivään mennessä oli kalusto syyskuun 19. päivän välirauhansopimuksen mukaisesti siirretty Punkasalmelle.

Äänisellä ei moottoritorpedoveneitä tai niitä parempia aluksia ollut.

Merellä tilanteen keventämiseksi suomalaiset ja saksalaiset moottoritorpedoveneet lähtivät karkoittamaan 19.6. vihollisaluksia ilmavoimien tukemana. Se onnistuikin, joskin yksi saksalainen T31 upposi paluumatkalla TK-veneiden upottamana. Yksi vihollisen aputykkivene vaurioitettiin ja Humaljoen lahdessa olleista vihollisaluksista upotti, vaurioitti tai teki toimintakyvyttömäksi suurimman osan ilmavoimiemme pommitukset. Uhannut yöllinen maihinnousu ei ollut enää mahdollinen.

21.6. klo 03.20 oli seuraava maihinnousuyritys, jota torjumassa oli moottoritorpedolaivue 1. saatuaan hälytyksen vasta klo 07.00. Se oli Koiviston salmen pohjoispäässä 09.35. Siellä näkivät yhden maihinnousualuksen, mutta paikalle kutsuttiin oma 2. TyvLv, jota moottoritorpedolaivue varmisti.

  1. moottoritorpedolaivue sai käskyn 11.00 salmessa nähdyn vihollisaluksen tuhoamiseen. Salmeen syöksyttyä vihollisen panssaripartiovene avasi tulen laivuetta vastaan. Omat veneet saivat vaurioita ja kääntyivät ympäri, mutta poistuessaan tulittivat Alvatin laiturimaastoa, jossa oli vihollisia.

Aputykkivene AUNUS sai viholliskoneilta osumia, syttyi tulipalo ja päällikkö A. Pöri haavoittui kuolettavasti. 1. moottoritorpedolaivue suojasi sitten aputyv VIENAA sen siirtyessä kohti Pullinniemen Härkölää tulittamaan siellä olleita vihollisjoukkoja. Runsaan puolentunnin kestäneen 68 kranaatin tulittamisen jälkeen paluumatkalla viholliskoneet hyökkäsivät Vienan ja moottoritorpedoveneiden kimppuun. TAISTO 1 sai osuman, syttyi tuleen ja sammutusponnisteluista huolimatta se oli jätettävä. Veneen pursimies E. Kettunen kaatui.

Koiviston saarten evakuoinneissa 22.6. moottoritorpedoveneosasto oli kaukovarmistuksessa. Ne torjuivat klo 21.00 TK-veneiden hyökkäyksen.

Narvin tuhoamisoperaatio epäonnistui muutamien valmisteluvirheiden vuoksi, joista vakavin oli suomalaisen puolen johtajan poissaolo saksalais-suomalaisesta valmisteluneuvonpidosta. Hän olisi kyllä puuttunut valmistelun kriittisiin kohtiin ja heikkouksiin.

Kun vihollinen oli miehittänyt Tuppuran linnakesaaren, 1. moottoritorpedolaivue sai määräyksen miinoittaa Koiviston salmen pohjoisen suun. Vihollisen voimakas varmistus alueella esti kuitenkin viiden veneen yrityksen.

  1. heinäkuuta moottoritorpedoveneet olivat varmistamassa muuta laivastoamme vihollisen yrittämän Viipurinlahden maihinnousun estämistoimissa.

Teikarsaaren taistelussa Osasto Arhon sumutustehtävään oli asetettu kaptl Kaarlo Salon Hurja-luokan H3 sumutustehtävään.

4.-5. heinäkuuta 1. moottoritorpedolaivueen kolme venettä varmisti Somerin suojamiinoitteen laskun.

Teikarsaaren vihollisvahvistuksen estämisessä oli Taisteluosasto Jääsalo, jonka sumutusveneenä oli J 4 ilman torpedoja kaptl E. Mäkelän johdolla. Sen sumutus ei kuitenkaan estänyt vihollistulta. Kuuden tunnin kuluttua alkoikin uusi vihollismaihinnousu.

Hänen komentoonsa lisättiin samassa tehtävässä vielä V 2 Ristniemen edustalle.

Kun vihollinen miinoituksessa käytti usein samoja reittejä, päätettiin miinoittaa niistä käytetyimpiä. Moottoritorpedoveneet laskivat heinä - syyskuun aikana kolme pientä ”Möykky 5, 6 ja 7”-miinoitetta. Ne tehtiin monesti aika vaikeissa oloissa, usein tulen allakin.

  1. elokuuta klo 04.03 tuli Laivaston esikuntaan ylipäällikön käsky kaiken vihollisuuden lopettamisesta klo 07.00. Laivasto jäi hallussaan oleville alueille täydessä toimintavalmiudessa.

Sota Saksaa vastaan eli Lapin sota

15.9. alkoi sota Saksaa vastaan.

  1. moottoritorpedovenelaivue ja emälaiva von Döbeln lähetettiin 15.9.44 Ahvenanmaan pohjoisosaan estämään saksalaisten pääsyä Pohjanlahdelle.

Maihinnousua Suursaareen (operaatio Tanne Ost) lähtivät moottoritorpedoveneet 01.25 saadulla käskyllä torjumaan saksalaisalusten osalta. 1. moottoritorpedolaivue komkapt J. Pirhosen johdolla lähti Kotkasta 02.00. T3 (ltn Lars Karma), T5 (alil Toimi Ovaskainen) T6 (kaptl Aarre Vuorensaari). Puoli tuntia myöhemmin käynnistysvaikeuksien jälkeen V2 (kaptl Ilmari  Lehtonen) ja V3 (ltn Johan Norrmén). Kaunissaari kierrettiin turvallisemmalta puolelta. Suursaaren edustalla puolentoista mpk:n päässä oli saarta tulittavia M-luokan raivaajia 10 ja tykistölauttoja sekä maihinnousualuksia ja muita pienehköjä aluksia. Koska ne olivat alueella hajallaan, määräsi laivueen päällikkö erilliset hyökkäykset omille veneille. Klo 03.28 mtv T5 otti kohteeksi M-raivaajan, joka torpedosta seuranneessa räjähdyksessä hävisi pinnalta. Moottoritorpedovene T 3 ampui seuraavaa maalia molemmilla torpedoilla. Se oli myös M-raivaaja. Se ja vieressään ollut R-raivaaja tulittivat takaisin ja savun takaa näkyi vain torpedon räjähdyspatsas. T6  ampui 03.34 toisen torpedon - kun toinen ei heittimestä lähtenyt. Kohde oli myös M-raivaaja, mutta T3:n laskema savuverho esti näkemästä muuta kuin räjähdyspatsaan. Alus hyökkäsi myös maihinnousulauttaa vastaan, mutta torpedoheitin ei vieläkään toiminut. Niinpä veneet kääntyivät paluumatkalle.

Puoli tuntia myöhemmin V 2 ja V 3 saapuivat paikalle täysin tehoin, mutta eivät tavoittaneet T-veneitä. Pimeässä ja kovassa vauhdissa ne menettivät kosketuksen toisiinsa. V 3 ehti ensin Suursaaren vesille ja hyökkäsi klo 04.15 M-raivaajaa kohti. Se yritti lähteä liikkeelle, mutta toinen torpedo osui ja maali hävisi poistuvan moottoritorpedoveneen näköpiiristä.

Moottoritorpedovene V 2:n saapuessa aamu oli jo sarastamassa. Se sai torjuntatulta vastaansa, mutta hyökkäsi 04.30 kahta maalia kohden. Kumpikin oli kuitenkin valppaana ja pystyi väistämään torpedonsa. Nämäkin molemmat moottoritorpedoveneet palasivat vahingoittumattomana tukikohtaan. Saman päivän iltana oltiin jo tiedustelemassa ja varmistamassa suomalaisten lisäjoukkojen kujettamista Suursaareen.

Saksalaisten ilmoitusten mukaan suomalaismenestys ei ollut aivan näin hyvä. Syy oli vanhojen T/12- torpedojen, joiden lataus oli vain 125 kiloa. M-raivaajat vain vaurioituivat. Sen sijaan raivaaja R29 upposi torpedoista ja samoin todennäköisesti hinaaja Pernau.

Moottoritorpedolaivue 1 siirrettiin Saaristomerelle.

Sotasaaliina saadut moottoritorpedoveneet jouduttiin palauttamaan alkuperäiselle omistajalle.

Kauppalaivaston pahimmat tappiot koettiin vasta rauhansopimuksessa, jossa menetimme 104 alusta kauppalaivastomme parhaasta päästä. Sodanaikaiset menetykset mukaanluettuna oli laivojen määrä 249 alusta, yhteensä 260 000 brt. Kauppalaivastomme menetti yli puolet tonnistostaan ja putosi vuoden 1918 tasolle.

Sukellusveneiden ohella moottoritorpedoveneet katsottiin vastustajan mielestä meillä niin vaarallisiksi, että ne kiellettiin rauhansopimuksessa Suomelta. Osasta moottoritorpedoveneitä poistettiin torpedoaseistus ja niistä tehtiin moottoritykkiveneitä, minkä valvontakomission osapuolet sallivat. Muutamat entiset moottoritorpedoveneet päätyivät edelleen aseista riisuttuina siviilikäyttöön.

Malleja, kuvia ja teknisiä tietoja kannattaa käydä katsomassa Wanhan Veteraanin näyttelyssä.

Lähteet: Suomen Laivaston historia 1 ja 2.; Taisto-luokan moottoritorpedovene.

 - Hannu Hillo

Jäsenyhdistykset

Haminassa perustettiin 27.9.2017 Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry suunnittelemaan ja hallinnoimaan perinnekeskus Wanhan Veteraanin toimintaa.

Perustajajäseniä ovat:

Suomen Rauhanturvaajaliitto, Kymenlaakson Rauhanturvaajat, Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit ja RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys.

Muut jäsenet (25):

Kymenlaakson Sotaveteraanipiiri, Kotkan Sotaveteraanit, Karhulan-Kymin Sotaveteraanit, Kymenseudun Lottaperinneyhdistys, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, Maanpuolustusnaisten liitto Kymenlaakson piiri, Haminan Maanpuolustusnaiset, Kotkan Maanpuolustusnaiset, Naisten Valmiusliiton Kaakkois-Suomen alueneuvottelukunta, Haminan Sotilaskotiyhdistys, Kymen Jääkäripataljoonan kilta, Salpalinjan Perinneyhdistys, Kymenlaakson Reserviupseeripiiri, Haminan Reserviupseerikerho, Kymenlaakson Reserviläiset, Haminan Reserviläiset, Amalia ja Jaakko Lehtiön Rahasto/Jaakko Lehtiön Rahaston Kannatusyhdistys, Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat, Hölkkäri on Web, Hamina Tattoon Ystävät, Asekerho 93, Haminan Suomalainen Kerho, Kotkan Reserviupseerikerho ja Haminan Rotaryklubi.

Liity jäseneksi

Rauhanturvaajat
Sotaveteraanit
RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys
KYMJP:n kilta
Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien perinnekilta
Haminan seudun Reserviläiset
Haminan Sotilaskotiyhdistys
Hamina Tattoon Ystävät
Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat
Lottaperinneyhdistys
Reserviupseerit
Maanpuolustusnaiset

Aukioloajat Opening hours

 

MUSEO

14.5.2022 alkaen

Ti-Su 10.00-16.00,  ryhmille tilauksesta muinakin aikoina.

MESSIRAVINTOLA  

14.5.2022 alkaen

ti-to 10.00-22.00, pe-la 10.00 - 00.30, su 10.00-16.00, ma suljettu

Seuraa meitä muualla verkossa

Facebook
Twitter
Instagram

Pääsymaksut Tickets

  • Aikuiset 12€           
  • Adults 12€
  • Nuoret 7-18 vuotta, varusmiehet, kriisinhallintaveteraanit ja eläkeläiset 8€       
  • Youth b/w 7 and 18, and pensioners 8€
  • Lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi     
  • Children under 7 for free
  • Perhelippu 28€     
  • Family ticket 28€
  • Sotiemme 1939-45 veteraanit ilmaiseksi
  • Ryhmäesittely tilauksesta/pyydettäessä. Joka kymmenes ryhmän jäsen ilmaiseksi, muut maksavat lipun hinnan henkilökohtaisesti. Opastus max 20 hengelle 30,- euroa.
  • Guided tour for groups 30€
  • Olemme Museokortti -kohde 

Yhteystiedot Address

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Tiedustelut:

Museo:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.   
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

0405563245

Meitä tukevat

Meitä tukevat