Skip to main content
Wanha Veteraani | Uutiset

Mikä ihmeen messi Wanhassa Veteraanissa?


Jaa tämä artikkeli

Messi-sana tulee englannin kielestä ja tarkoittaa esimerkiksi ruokapaikkaa. Kansainvälisessä sotilaskielessä se voidaan ymmärtää myös suomalaisittain eräänlaisena kanttiinina, sotkuna, sotilaskotina. Merimiehille messi tarkoittaa laivan ruokalaa ja vapaa-ajanviettopaikkaa. Satamakaupunki Haminassa on aikanaan toiminut aikoja sitten lopetettu Ravintola Messi.

Rauhanturva- ja sittemmin kriisinhallintaoperaatioissa palvelleille messi on yleensä komppanian, mutta miksi ei myös isomman organisaation komento- tai johtopaikalle perustettu paikka viettää vapaa-aikaa. Joissakin paikoissa messi saattoi olla myös ruokala.

Rauhanturvaoperaatioissa messi oli ainoa paikka, jossa oli mahdollisuus palveluspaikalla vapaa-aikana valvotusti nauttia alkoholia. Messin perusti joukko itse eräänlaisena osuuskuntana. Messin tulevilta käyttäjiltä perittiin alkuun perusmaksu messin pääomaksi. Sillä palveluorganisaatiossa messin hoitoon osoitettu henkilökunta hankki myytävää, verovapaita tuotteita kuten esimerkiksi kameroita, soittimia ja tietysti myös juomia. Pienellä voitolla myytynä syntyneestä tuotosta maksettiin perusmaksu takaisin ja hankittiin messiin vapaa-ajanviettoa edistävää materiaalia, pelejä, lehtiä, kirjoja, kaikkea mahdollista.

Wanhan Veteraanin messi osana majoitustukikohtaa palvelee museovieraita ja tietysti myös muita asiakkaita museokahvilana, anniskeluravintolana ja paikkana hetken hengähtää. Ryhmille tehdään ruokaa tilauksesta; Wanhassa Veteraanissa on siihen sopiva laitoskeittiö.

Wanhan Veteraanin messin, saunan ja majoitustilojen hoidosta operaattorina vastaa Reima Uusitalon perustama Wanhan Töpinä Oy Wanhan Veteraanin kanssa tehdyssä yhteistyösopimuksessa määritetyllä tavalla.

Mikä ihmeen messi Wanhassa Veteraanissa?

| Terho Ahonen | Uutiset
Jaa tämä artikkeli