Blogi 18.1.2019
Wanha Veteraani, rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Haminassa on oivallinen ja kannustava esimerkki tekemisen voimasta. Ensin pitää olla idea ja tarve ja tietysti puhetta niiden esiin nostamiseksi. Sitten tarvitaan sitoutuneita ihmisiä muuttamaan sanat teoiksi. Ja sitten vain tehdään ja tulosta tulee! Luovaa kuin lumen luonti! Helppoa kuin heinän teko!
No, ei suinkaan Wanhan Veteraanin ylösnosto ole ollut helppoa, vaivatonta ja antaa vaan palaa -meininkiä. Lunta on tullut tupaankin ja hyvältä näyttäneet väylät ovat muuttuneet kivisiksi poluiksi; uusia reitinvalintoja on ollut pakko tehdä. Periksi ei ole annettu. Alkuvaivoista huolimatta tämän hetken toiminta tähtää jo täysillä ensimmäiseen läpimurtokesään 2019!
Wanha Veteraani avattiin vajaat kuusi kuukautta sitten. Sitä hallinnoiva ja ylläpitävä Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry perustettiin yksi vuosi ja neljä kuukautta sitten. Ensimmäinen yhdistyspäätös hankkeen käynnistämiseksi tehtiin Kymenlaakson Rauhanturvaajien hallituksessa kaksi vuotta ja kaksi ja puoli kuukautta sitten!
Tässä vaiheessa tätä tarinaa on otettava esiin myös se toinen vaihtoehto. Jos ideaa ja tarvetta ei olisi kukaan rohjennut – ei siitä kumminkaan mitään tule -ajatuksella – esittää, ei olisi tarvittu puhetta, ei hankkia sitoutuvia ihmisiä ympärille, ei olisi tarvinnut kenenkään muuttaa sanoja teoiksi; kaikki olisivat päässeet helpolla tekemättä mitään. Vanha Haminan rauha ja kun kukaan ei mitään tee -voivottelu olisi saanut vapaasti jatkua.
Suomi olisi edelleen ilman valtakunnallista, kunniakkaasta rauhanturvaamisesta ja kriisihallinnasta kertovaa museota. Ei olisi rauhanturvaamisen perinnekeskusta, ei olisi edelliseen sovitettua sotiemme veteraanityön perinnekeskusta Haminassa, ei olisi Wanhalla Toipparilla (ent. päällystökerho) uutta käyttöä. Matkailijoille ei olisi tarjolla ryhmäpaketteja tutustua perinnekeskukseen ja sen siivellä Haminaan ja Haminan seutuun. Ihmeteltäisiin vain, kun miksi ei kukaan mitään tee.
Mutta auta armias, kun sattuukin hommaan tarttumaan joukko, joka puhuu vähän ja tekee paljon. Mitä siitä seuraa?
No, tulosta tietenkin! Paikat muutettiin näyttelykäyttöön viime kesänä kuudessa viikossa, kiitos Kymenlaakson Rauhanturvaajat! Nyt Wanha Veteraani saa merkittäviä lahjoituksia Suomen arvokkaan rauhanturva- ja maanpuolustuksen kulttuurihistoriallisen aineiston loppusijoituspaikkana. Vaihtuvien näyttelyiden ensi kesän huipputeemat asiantuntijaseminaareineen ja kirjallisuustapahtumineen saavat laajaa aineistotukea ja innostunutta kannustusta. Perinnekeskus Wanha Veteraani on ilmiselvästi perustettu tarpeeseen.
Hankkeen nopea edistyminen on ollut mahdollista ympyröivän yhteisön ja yhteisöjen erinomaisella myötävaikutuksella. Jos kohta, luonnollista kyllä, hankkeen nopeus ja räjähtävä voima ovat herättäneet epäilyksiä ja epäluulojakin. Hitaampia saattaa hirvittää! Sekin kuuluu asiaan; Haminassa on aika tottua siihen, että myös vapaaehtoisvoimin saadaan hyvää ja merkittävää aikaan!
Menemättä yksityiskohtiin on muistutettava, että Wanhan Veteraanin ylösajossa ollaan vasta vaiheessa yksi. Kakkosvaihe, nykyaikaisen konttirakenteisen kriisinhallintatukikohdan (majoitus noin 40 hengelle, sauna, grillipaikka ja messi) rakentaminen Wanhan Veteraanin pihaan, toivottavasti mahdollisimman pian, vasta täydentää hankkeen toimivaksi kokonaisuudeksi. Siis siihen malliin, mihin alusta asti on tähdätty.
Wanhan Veteraanin ”rakentaminen” keskelle Haminan varuskuntaa vaatii yhä edelleen paljon työtä, vapaaehtoistekijöitä ja varoja. Hankkeen rahoituksen edistyminen kaikissa mahdollisissa instanneissa yksityisrahoitusta unohtamatta ratkaisee, miten mainiot suunnitelmat saadaan pystyyn ja missä aikataulussa.
Kaikki edellä kertomani ennakkoluulottomuus ja tekemisen meininki luovat vankkaa pohjaa ja vahvaa uskoa myös sille, että Wanhan Veteraanin nerokas isku oivalliseen markkinarakoon osuu myös taloudellisesti napakymppiin. Suomessa on hyvän päälle ymmärtäviä ihmisiä ja yhteisöjä.
Wanha Veteraani on isänmaan ja rauhan asialla kotona ja maailmalla!
TERHO AHONEN
Wanhan Veteraanin tiedottaja
Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.
Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta
Messiravintola
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta
Seuraa meitä muualla verkossa
Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina
Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Camp Hamina:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 508 5746
Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy