Wanha Veteraani | Blogi

Hyvä näyttely syntyy yhteistyöllä


Jaa tämä artikkeli

blogi 31.5.2020

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely avautuu yleisölle koronavarotoimet huomioiden huomenna maanantaina 1. kesäkuuta. Uusi vaihtuva näyttely Suomen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan historiaa esittelevän perusnäyttelyn rinnalla antaa hyvän syyn vierailla Wanhassa Veteraanissa, joko ensimmäistä tai jo vaikka kuinka monennetta kertaa. Aina on jotain uutta!

Suomessa on useita suojeluskuntien ja lottien toimintaa esitteleviä museoita ja kokoelmia. Kuluvan vuoden marraskuun loppuun esillä oleva Haminan näyttely ei ole pois keneltäkään edellä mainituilta. Päin vastoin, teeman esille nousu yhdessä osassa Suomea, kohottaa aihetta myös muualla.

Jokainen samaakin aihealuetta käsittelevä näyttely on aina erilainen. Myös jokaisella paikkakunnalla on omat erityispiirteensä.

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely esittelee järjestöparin toiminnan valtakunnallisesti, totta kai, ja paikallistaa sen luontevasti sijaintimaakuntaan Kymenlaaksoon. Se antaa nähtävälle omaleimaisuuden, sen miten valtakunnallinen vapaaehtoinen maanpuolustusaate toteutettiin maa- ja merisuojeluskuntien toimintana Kymijoen laaksossa.

Yksi esimerkki näyttelyn tarpeesta nimenomaan Haminassa on nyt esille pannut Haminan Suojeluskunnan ja Haminan Merisuojeluskunnan tankolippujen saaminen Haminan kaupunginmuseosta näyttelyyn. Niin kauan kuin toisin todistetaan, tämän hetken käsitys on, että nuo komeat liput eivät ole olleet julkisesti nähtävillä sen koommin, kuin ne ovat syksyllä 1944 varastoitu pois liittoutuneiden (lue Neuvostoliiton) valvontakomission silmistä!

Yksi omaleimaisuus on myös Kymenlaakson Suojeluskuntapiirin vastuuntunto maakunnan rannikonpuolustuksesta vastanneen Kotkan lohkon komentajan ajatukseen suojeluskuntien, lähinnä kodinturvajoukkojen tapaisten reservipataljoonien perustamisesta yli-ikäisistä miehistä ja sotaväkeä käymättömistä pojista.

Tuo ponnistus 1939-40 osoittautui kultaakin kalliimmaksi; kodinturva-ajatus muuttui täydeksi sotimiseksi maaliskuussa Kymenlaakson rannikon jäillä. Se tuodaan yksityiskohtaisemmin esille virtuaalinäyttelyssämme. Katso lisää tämän sivuston Virtuaalinäyttelyt -valikosta!

Vihdoin otsikon aiheeseen.

Eilen (30.5.2020) Wanha Veteraani esitteli näyttelypäällikkö Ismo Flinkin johdolla tämänkertaisen näyttelyn lukuisille yhteistyökumppaneille yhdessä saatua lopputulosta.

Nimittäin ilman alan museoita, paikallisimmat Haminan kaupunginmuseo ja Miehikkälän Salpalinja-museo, ilman yksityisiä keräilijöitä ja tai materiaalin omistajia ja ilman Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry:tä upeaa (upeaa-sana muun palautteen puutteessa vielä vain kirjoittajan mielipide) tulosta ei olisi syntynyt.

Luettelematta monia, monia helmiä ei olisi samaan näyttelyyn saatu ilman Wanhan Veteraanin (lue Ismo Flinkin) yhteysverkkoa alan keräilijöihin! Ja sen kiitoksen Wanha Veteraani yhteistyökumppaneilleen antoi.

Ja on syytä uskoa, että yhteistyöverkko ei ole yksisuuntainen, että vain Wanha Veteraani ja sen yleisö siitä hyötyisivät. Tuskin tämänkertainen toistaiseksi vaihtuvista näyttelyistä laajin materiaalin ”koontiverkko” olisi ollut mahdollista, jos eivät tavaraa luovuttaneet olisi katsoneet saavansa kokoelmiaan ja niiden osia myös komeasti esille. Tämä lupaa hyvää tulevien vuosien näyttelyille!

Kun käskeä en voi enkä pysty, KUTSUN: tulkaa hyvät ihmiset Haminaan katsomaan Wanhan Veteraanin näyttelyjä! Niiden sisältö kertaa ja ehkä antaa paljon uuttakin vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja varautumiseen liittyvää ”sielunsivistystä”!

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely koskettaa lähes kaikkia sukuja Suomessa ja alueellisesti koko maata!

Tervetuloa Haminaan!

TERHO AHONEN

Hyvä näyttely syntyy yhteistyöllä

| Terho Ahonen | Blogi
Jaa tämä artikkeli
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta

Messiravintola 
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 508 5746

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy