Blogi 23.3.2018
Wanha Veteraani, rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus keskellä Haminaa, keskellä Haminan varuskuntaa, on nerokas isku aiemmin hoksaamattomaan markkinarakoon! Kyllä, lue loppuun, niin ajatus aukeaa!
Suomesta puuttuu valtakunnallinen rauhanturvaamisesta kertova museo. Suomesta puuttuu paikka, jossa piakkoin perinneyhdistysaikaan siirtyvät sotiemme veteraaniyhdistykset ja vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevät yhdistykset voivat toimia saman katon alla.
Suomesta puuttuu sellaista toinen toistaan ruokkivaa vapaaehtoista tekemistä, jolla ukkoutuvat maanpuolustusyhdistykset saavat nuoria mukaan toteuttamaan kunkin yhdistyksen omaa toiminta-ajatusta samoissa tiloissa.
Suomesta puuttuu paikka, jossa vapaaehtoinen maanpuolustustyö ilman sapelin kalistelua pääsee luontevasti uusiutumaan, pääsee vastaamaan tarpeeseen, siihen mitä kysytään. Mitä kaikkea se voisi olla, emme edes vielä tiedä. Toiminta ruokkii, synnyttää ja jalostaa uutta toimintaa. Maailma on täynnä keksimättömiä ideoita!
Suomesta puuttuu paikka, joka uudella, ajassa elävällä toiminnallisella tavalla vaalii ja esittelee sotiemme veteraanien ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön perintöä. Sen jatkeena on luontevaa esitellä suomalaisen rauhanturvatoiminnan ja kriisinhallinnan historiaa ja nykypäivää.
Suomesta puuttuu vapaaehtoisen toiminnan idea, toiminnan malli, joka alkuun päästyään voi omalla tekemisellään pitää yllä historiaa (museo), vaalia perinnettä, vireyttää sen tekijäyhdistykset uuteen meininkiin, kerätä ihmisiä tekemään ja katsomaan tätä ihmettä ja luoda siinä samalla uutta historiaa. Ja hyvin toteutettuna kaikki tuo ylläpito voidaan tehdä ilman kansalaisilta ja yrityksiltä kerättyjä verovaroja; on selvä, että toiminnan käynnistäminen ja tilojen hankinta vaativat alkurahoituksen, alkusijoituksen. Siinä myös yhteiskunnan kannattaa olla mukana.
Kaikille noille edellä mainituille suomalaisille toiminnallisille puutteille nimenomaan Wanha Veteraani, rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Haminassa, tarjoaa oivallisen, innostavan tekemisen paikan.
Hankeajatuksen toiminnallisuuden takeena on se, että perinnekeskuksen tilat ovat jäseniksi hakeutuneiden ja hakeutuvien alueellisten ja paikallisten veteraani- ja maanpuolustusyhdistysten käytössä kokoontumisiin ja erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Tietysti vuorollaan ja tilojen rajoissa. Jäsenyhdistysten perinne-esineistön taltiointi ja myös esillepano vaihtuvissa näyttelyissä kuuluu toiminta-ajatukseen.
Perinnekeskuksen luontevana tukipilarina on alussa mainittu vireä varuskunta, Reserviupseerikoulu kursseineen ja varusmiehineen. RUK:n oppilaskunnan kannatusyhdistys, joka ylläpitää RUK-museota, yhdessä RUK:n kanssa tuovat vuosittain tuhansia ihmisiä Haminaan. Nuo vieraat tarvitsevat lisää luontevaa, asiayhteyteen sopivaa tekemistä ja näkemistä. Sitä Wanha Veteraani tarjoaa.
Perinnekeskus antaa jäsenyhdistyksille toiminta-alustan uudelle mielekkäälle tekemiselle. Toiminnan uusiutuminen vetää puoleensa myös uutta jäsenkuntaa, aivan varmasti nimenomaan sieltä nuoremmasta päästä. Se on kaiken yhdistystoiminnan tulevaisuuden perusta. Mielekäs harrastustoiminta on palvelus koko yhteiskunnalle turhautumisen ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden ehkäisijänä. Haminan mallilla on käyttöä koko maassa.
Nykyaikaisiin esittelymenetelmiin nojaava perinnekeskus keskellä Haminan varuskuntaa on oiva tuki innostaa Haminassa Reserviupseerikoulussa palvelevia nuoria naisia ja miehiä rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin.
Myös perinnekeskuksessa vieraileville muille kriisinhallinnasta kiinnostuneille nuorille tutustuminen rauhanturvahistoriaan voi antaa sysäyksen hakeutua kansainvälisiin tehtäviin. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin kyvykkäitä rauhanturvaamisen lähettiläitä maailmalle.
Perinnekeskuksen tiloihin on tarkoitus sijoittaa myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Kaakkois-Suomen Maanpuolustuspiirin Haminan koulutuspaikka ja sen toimisto. Maanpuolustuspiiri järjestää ja johtaa tiloissa puolustusvoimien tilaamaa sotilaallista ja sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta. Se entisestään parantaa tilojen käyttöastetta.
Haminan rauha, kaupungin vanha linnoitushistoria ja sijainti porttina Salpalinjalle antavat luontevan pohjan kehittää perinnekeskusta myös osana kaupungin ja koko Etelä-Kymenlaakson matkailutarjontaa ja elinkeinopolitiikkaa.
Wanha Veteraani, rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus, on mitä suurimmassa määrin innovatiivinen, kekseliäs pilottihanke. Se on hanke, joka luo hyvää kuhinaa ympärilleen. Tunnetusti hyvä kuhina vetää puoleensa ja niin on tarkoituskin.
TERHO AHONEN
Rauhanturvaajaveteraani
Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.
Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta
Messiravintola
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta
Seuraa meitä muualla verkossa
Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina
Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Camp Hamina:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 508 5746
Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy