Wanhan Veteraanin uusi vaihtuva näyttely Suomen laivasto sodassa 1939-1945 täydentää Haminan monipuolista kulttuurikesää 2022. Sotavuosien ohella näyttely valottaa laivastomme historiaa myös ennen ja jälkeen sotien. Merikaupunki Hamina on näyttelylle luonteva paikka. Näyttely samoin kuin Rauhanturvaamisen perusnäyttely ovat avoinna toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin 2022.
Keisarillinen Suomen kadettikoulu Haminassa 1821-1903; kadetti Mannerheim – Suomen marsalkka ja tasavallan presidentti taiteilijoiden innoittajana -näyttely
Wanhan Veteraanin uusi vaihtuva näyttely, Keisarillinen Suomen kadettikoulu Haminassa 1821-1903; kadetti Mannerheim – Suomen marsalkka ja tasavallan presidentti taiteilijoiden innoittajana, avataan Haminassa 6. maaliskuuta 2021. Nimensä mukaisesti näyttelyssä on kaksi osaa. Niistä toinen kuvaa 200 vuotta sitten aloitetun Suomen kadettikoulutuksen arkea ja toinen osa Haminan kadetti Gustaf Mannerheimia taiteilijoiden innoittajana.
KANSA SODASSA - kotirintama kerää, uhraa ja taistelee
Wanhan Veteraanin talvinäyttely 2019 - 2020 kertoo Suomen kansan vapaaehtoisesta talkootoiminnasta ja varainkeräystyöstä maanpuolustuksen ja isänmaan hyväksi sotavuosina 1939–45. Näyttely on avoinna 30.11.2019 - 13.3.2020 viikonloppuisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, klo 10 - 16.
Talvinäyttelyn avajaispäivänä 30.11. klo 12. pidetään yleisölle vapaa luentotilaisuus RUK:n Maneesissa. Esitelmän pitää näyttelyaineiston pitkän ajan kuluessa kerännyt sotahistorian harrastaja ja tietokirjailija J-P Alander.
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely 1.6. – 29.11.2020 Wanhassa Veteraanissa Haminassa esittelee Suomen suurimman järjestöparin historiaa ja merkitystä. Aineisto on monipuolinen ja osin hyvinkin laaja.
Näyttelyssä tuodaan esiin koko Suomeen ulottuneen toiminnan valtakunnallinen ja paikallinen laajuus. Käytännön työ varsinkin sotia edeltävältä ajalta ankkuroidaan Kymenlaaksoon; pieneltä alueelta kootusta materiaalista saadaan kuva suojeluskuntien ja lottien maa-, meri- ja ilmatoiminnasta.
Kaupunkien ja kuntien suojeluskunnat ja lottayhdistykset kaupunginosa- ja kyläosastoineen, sotilaspoika- ja pikkulottatoimintoineen koskettivat konkreettisesti yhteensä yli 400 000 suomalaista ihmistä.
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttelyssä lähes kaikki nykypäivän ihmiset löytävät yhteyden sukujensa ja perheidensä aiempien sukupolvien tekemään vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Näyttelyseminaari jää toistaiseksi odottamaan koronatilanteen rajoitusten purkua. Näyttely avataan virtuaalisena näillä sivuilla suunniteltuun aikatauluun eli 30.5.2020. Näyttely on kesällä yleisölle avoinna 1.kesäkuuta (maanantai 10-16) alkaen ti-su klo 10-16, ke 10-18. lokakuun 4:nn päivään saakka. Siitä eteenpäin marraskuun 29:nteen saakka viikonloppuisin la-su klo 10-16. Ryhmille aina sovittaessa.
Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin 100-vuotissyntymän kunniaksi järjestetään kesällä 2019 Wanhassa Veteraanissa juhlanäyttely. Näyttelyyn on koottu usean yksityisen keräilijän ja Lauri Törni -perinneyhdistyksen keräämät asepuvut ja esineet. Näyttely on avoinna syyskuun loppuun 2019.
Näyttelyn avausseminaarissa RUK:n Maneesissa la 1.6.2019 klo 12. puhuu kirjailija, päätoimittaja Kari Kallonen. Häneltä ilmestyi juuri neljäs Lauri Törniin liittyvä kirja. Seminaarista lisää tällä sivustolla kohdassa Tapahtumat.
Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä. Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.
Aukioloajat
Museo Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta
Messiravintola Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta
Seuraa meitä muualla verkossa
Yhteystiedot / contacts
Wanha Veteraani Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina
Museo: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 044 986 2225
Camp Hamina:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 044 986 2225
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.