Wanha Veteraani | Tiedotteet

Markku Hutkan puhe 30.11.2019


Jaa tämä artikkeli

Tervehdyspuhe Wanhan Veteraanin Kansa sodassa -näyttelyn avajaisten luentotilaisuudessa RUK:n Maneesissa 30.11.2019, puheenjohtaja Markku Hutka, väliotsikot T Ahonen*

Kuvassa eturivissä Wanhan Veteraanin johto: toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki (vas), puheenjohtaja Markku Hutka, näyttelypäällikkö Ismo Flink ja varapuheenjohtaja Susanna Lindemark.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, kaupunginhallituksen rouva puheenjohtaja, arvoisa yleisö!

Rauhanturvaamisen ja veteraaniyön perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä. Olemme siis valtakunnallinen toimija. Perinnekeskus Wanha Veteraani avattiin yleisölle Hamina Tattoon yhteydessä viime vuoden elokuussa. Tuolloin avattu rauhanturvaamisen historiasta 1956 nykypäivään kertova perusnäyttely on saanut paljon positiivista palautetta. Olemme kovin mielissämme tästä. Perusnäyttelyä kehitetään kuitenkin jatkuvasti. Viime kesänä avattiin ensimmäiset vaihtuvat näyttelyt; Lauri Törni 100 vuotta ja suomalainen Waffen SS-vapaaehtoispataljoona 1941-1943.  Näyttelyt kiinnostivat yleisöä ja yli 5000 kävijää tutustui niihin. Palaute oli todella positiivista. Vaihtuvia näyttelyitä on jatkossa kaksi kertaa vuodessa, toinen näyttely kesäkaudella ja toinen talvella.

Toimintamme on lähtenyt hyvin liikkeelle. Perinnekeskus Wanha veteraani on kasvanut neljästä perustajayhdistyksestä 28 yhdistyksen vahvuiseksi. Tämä on ollut mahdollista kovan työn, hyvän yhteistyön ja tukijoiden avulla. Tätä työtä on tehty ainoan kokovuotisesti palkatun työtekijämme, toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäen vetämänä.

LAHJOITUKSET JA TUKI VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ

Perinnekeskus on saanut merkittäviä materiaalilahjoituksia toimintamme tueksi mm kenraali Ensio Siilasvuon omaiset lahjoittivat harvinaisen ja autenttisen karttasuunnitelman joukkojen loitontamiseksi Jom Kippur- sodan jälkeen, hänen juhlapukunsa ja runsaasti Siilasvuon kirjoja. Hannes Janssonin perikunta lahjoitti yli 3000 kirjaa käsittävän “Suomen itsenäisyystaistelut” -kirjaston perinnekeskukselle. Mukana on monia kirjaharvinaisuuksia. Nämä mainitut ja monet muut saamamme lahjoitukset ovat olleet toimintamme käynnistämisessä ensiarvoisen tärkeitä.

Materiaalilahjoitusten lisäksi myös taloudelliset lahjoitukset, apurahat ja avustukset ovat olleet ja ovat jatkossakin välttämättömiä erityisesti tässä toiminnan käynnistämisvaiheessa. Tavoitteemme on saattaa toimintamme taloudellisesti vakaalle pohjalle suunnitelmallisesti mutta nopeasti. Vahvan yhteistyön lisäksi perinnekeskuksen eteen suunnitellulla rauhanturvatukikohdalla on tässä työssä keskeinen merkitys. Siitä tulee toiminnallinen näyttelyesine, jossa voi tutustua autenttisessa ympäristössä rauhanturvaamisen olosuhteisiin sekä samalla vaikkapa saunoa, ruokailla ja majoittua.

YHTEISTYÖ KIINTEÄÄ

Lahjoitusten lisäksi tiivis yhteistyö niin Haminan kaupungin, Reserviupseerikoulun, muiden viranomaisten ja yhdistysten sekä yksityishenkilöiden kanssa on ollut kiinteää. Tätä yhteistyötä haluamme edelleen kehittää ja olla luottamuksenne arvoisia.

Idea perinnekeskuksen perustamisesta lähti haminalaisilta rauhanturvaajilta. Niin he, kuin rauhanturvaajat ja muut maanpuolustajat ympäri Kymenlaaksoa ja Suomea ovat tehneet pyyteettömästi satoja ja satoja talkootunteja perinnekeskuksen eteen. Talkootyö yhdistää, mutta samalla talkootyö on oiva osoitus heidän halustaan siirtää veteraanien ja rauhanturvaamisen perintöä tuleville sukupolville.

Erityisesti veteraanien perinnön siirtämisessä kehitämme ja otamme käyttöön erilaisia digitaalisia ratkaisuja yhteistyökumppanimme Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehittäminä. Näillä tulevaisuuteen katsovilla järjestelmillä ja välineillä pyrimme saamaan myös koululaiset ja nuorisomme kiinnostumaan toiminnastamme, nuorison omalla kielellä. Digitaaliset ratkaisut tukevat myös perinteiden taltioimisessa, koska kaikkia esineitä ei ole mahdollista asettaa autenttisesti näytille.

TOIMINTA MUUTAKIN KUIN NÄYTTELYJÄ

Perinnekeskuksemme toiminta on paljon muutakin kuin museotoimintaa. Tiloissamme on pidetty useita tapahtumia kokouksista koulutustilaisuuksiin. Seminaarit ja esitelmätilaisuudet ovat yksi tapa jakaa historiatietoa. Näin on tänäänkin.

Tällä tilaisuudella avataan Kansa sodassa -kotirintama kerää, uhraa ja taistelee - näyttely. Näyttely kertoo sotavuosien 1939-1945 talkootoiminnasta sekä maanpuolustuksen ja isänmaan hyväksi tehdystä varainkeräystyöstä Suomessa. Näyttely lähestyy aihepiiriä keräilyn keinoin esittämällä alkuperäisiä merkkejä, julisteita, esineitä ja pienpainatteita. Vastaavaa materiaalia ei ole ennen nähty Suomessa julkisesti yhteen koottuna tässä laajuudessa. Näyttely kestää talvisodan tavoin 105 päivää ja päättyy 13.3.2020. Tällä ajoituksella haluamme osaltamme kunnioittaa veteraaneja ja koko veteraanisukupolvia.

Näyttelyaineiston on kerännyt sotahistorian harrastaja ja tietokirjailija Jussi- Pekka Alander. Olette lämpimästi tervetullut seminaarimme esitelmöitsijäksi. Iso kiitos hyvästä yhteistyöstä.

Näyttely on rakennettu näyttelypäällikkömme Ismo Flinkin johdolla. Paikalla on myös näyttelyvitriiniemme tekijä Perttu Rista ja näyttelyssä käytettävien tekstien ns. blanssien taittaja Tommi Jokivaara. Kiitos teille kaikille. Mainittakoon, että tällä viikolla saimme kuin saimmekin valmiiksi Perttu Ristan korkeatasoisiin vitriineihin sijoitetun kauppamme, josta löytyy paljon mielenkiintoisia tuotteita mm. talvisotaan liittyvää kirjallisuutta.

Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat olleet tukemassa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskusta. Ilman Teitä emme olisi päässet näin pitkälle.

Näillä sanoin toivotan teille mieliinpainuvaa luentoa ja mielenkiintoisia hetkiä näyttelyissämme Wanhassa Veteraanissa. Olette lämpimästi tervetulleita tähän seminaarin ja Perinnekeskuksen näyttelyihimme. Luovutan puheenvuoron tietokirjailija Jussi-Pekka Alanderille.

Markku Hutkan puhe 30.11.2019

| Terho Ahonen | Tiedotteet
Jaa tämä artikkeli
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta

Messiravintola 
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 508 5746

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy