Wanha Veteraani | Tiedotteet

Suojeluskunta ja Lotta Svärd uhka Neuvostoliitolle - järjestöt oli lakkautettava. Haminan näyttelyssä myös virtuaaliulottuvuus.


Jaa tämä artikkeli

Mediatiedote 18.5.2020

Valvontakomissio tulkitsi syksyllä 1944 Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöt Neuvostoliitolle vihamielisiksi ja vaati niiden lakkauttamista jatkosodan rauhanehtoihin perustuen. Järjestöissä oli enimmillään yhteensä yli 400 000 aktiivista jäsentä, aikuisia ja nuoria.

Suomessa suositun järjestöparin lakkautus hoidettiin pakon edessä tyylikkäästi. Niiden huomattava omaisuus saatiin turvatuksi; järjestöjen luoma vahva vapaaehtoinen maanpuolustusaate oli hetkeksi kätkettävä pois silmistä.

Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin vapaaehtoinen varautuminen 1920- ja 1930 -luvuilla oli erittäin tärkeä osa Suomen selviytymistä viime sodista. Mitä järjestöissä silloin tehtiin, tulee laajasti esiin 1. kesäkuuta Haminassa perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa avattavassa vaihtuvassa näyttelyssä.

Näyttelyn aineisto on koottu hyvässä yhteistyössä alan museoiden, yksityisten keräilijöiden ja Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry:n kanssa.

Koko maan kattanutta järjestöjen paikallista työtä valaistaan esimerkeillä eniten Kymenlaaksosta. Näyttelyn teema koskettaa lähes kaikkia sukuja Suomessa; koronakesästä odotetaan vilkasta kotimaan matkailussa.

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus avaa ovet yleisölle koronaehdoin. Museo on auki kesä-syyskuussa kuutena päivänä viikossa ja loka-marraskuussa viikonloppuisin.  Ryhmille näyttely on auki sovittaessa joka päivä.

Wanhassa Veteraanissa on esillä myös suomalaisen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan pysyvä perusnäyttely.

Ilmastoa säästäen

-  Perinnekeskuksemme on muutakin kuin tavanomaista museotoimintaa. Annamme yleisölle mahdollisuuden tutustua kesän näyttelyteemoihin virtuaalisesti vapaaehtoista tukimaksua vastaan jo 30.5 alkaen verkkosivujemme kautta, museota ylläpitävän yhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Markku Hutka sanoo.

Museon virtuaalisuudesta kertoo lisää toiminnanjohtaja, eversti evp Vesa Kangasmäki.

- Kunnioituksena Haminassa sotien jälkeen eläneen Mannerheim-ristin ritarin Einar Schadewitzin elämäntyölle on sotiemme veteraanien perinnehuoneessa avattu hänelle omistettu vitriini. Siinä kuvataan myös hänen talvisodan aikaista Avvoo Iivana, kuolema kolkuttaa” -hyökkäysvaunun tuhoamistempaustaan.

Muistovitriini ja siihen kiinteästi liittyvä digitaalinen virtuaaliympäristö ovat yleisön käytössä kesällä perinnekeskuksessa. Ympäristössä vieras voi esimerkiksi virtuaalilaseilla kokea ja samaistua taisteluhaudassa etenevän tai korsussa suojassa olevan sotilaan näkymään.

- Järjestelmällä voi tutustua polttoainetta, ympäristöä ja ilmastoa säästäen myös alueemme moniin sodanajan muistomerkkeihin 3D-mallien avulla, Kangasmäki kannustaa.

Suojeluskunta ja Lotta Svärd uhka Neuvostoliitolle - järjestöt oli lakkautettava. Haminan näyttelyssä myös virtuaaliulottuvuus.

| Terho Ahonen | Tiedotteet
Jaa tämä artikkeli
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta

Messiravintola 
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 508 5746

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy