Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttelyssä Kymenlaakso vahvasti esillä. Haminassa myös virtuaaliulottuvuus.

Tiedote Kymenlaakso 18.5.2020

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani avaa koronaehdoin Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttelyn Haminassa 1. kesäkuuta. Koko maan kattanutta ja lähes kaikkia sukuja Suomessa koskettaneiden järjestöjen paikallista työtä valaistaan erityisesti Kymenlaaksosta.

- Maakunnasta on saatu hyvä kokonaisuus materiaalia, esimerkiksi Haminan kaupunginmuseon ja Miehikkälän Salpalinja-museon kokoelmista. Lisäksi lukuisilta yksityisiltä on paljon esineitä ja valokuvia. Näyttelymme onkin poikkeuksellisen laaja kooste Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin maanpuolustustyöstä Suomessa, näyttelypäällikkö Ismo Flink vahvistaa.

Flinkin mukaan tästä aiheesta harvoin on samassa näyttelyssä vastaavaa laajuutta nähtävissä. Kymenlaakso on esimerkkinä hyvä siksikin, että täällä oli myös vahvaa merisuojeluskuntien toimintaa.

- Erikoista on myös se, että talvisodan lopussa rintamalle kelpaamattomista Kymenlaakson suojeluskuntien ”vanhoista ukoista ja koulupojista” koottiin pataljoonia rannikolle. Heidän tehtävänsä oli rannikkotykistön ohella jalkaväkenä torjua Suomenlahden yli jäällä edennyt puna-armeijan maihinnousuyritys, Flink kertoo.

Näyttelyn aineistoa on koottu myös Kymenlaakson ulkopuolelta yhteistyössä alan museoiden, yksityisten keräilijöiden ja Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry:n kanssa.

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa ovet ovat auki kesä-syyskuussa kuutena päivänä viikossa ja loka-marraskuussa viikonloppuisin.  Ryhmille ja koululaisluokille näyttely on auki sovittaessa joka päivä.

Ilmastoa säästäen

Wanhassa Veteraanissa on esillä myös suomalaisen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan pysyvä perusnäyttely. Samalla maakuntamatkalla näkee paljon.

-  Perinnekeskuksemme on muutakin kuin tavanomaista museotoimintaa. Annamme yleisölle mahdollisuuden tutustua kesän näyttelyteemoihin virtuaalisesti vapaaehtoista tukimaksua vastaan jo 30.5 alkaen verkkosivujemme kautta, museota ylläpitävän yhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Markku Hutka sanoo.

Museon virtuaalisuudesta kertoo lisää toiminnanjohtaja, eversti evp Vesa Kangasmäki.

- Kunnioituksena Haminassa sotien jälkeen eläneen Mannerheim-ristin ritarin Einar Schadewitzin elämäntyölle on sotiemme veteraanien perinnehuoneessa avattu hänelle omistettu vitriini. Siinä kuvataan myös hänen talvisodan aikaista Avvoo Iivana, kuolema kolkuttaa” -hyökkäysvaunutempaustaan.

Muistovitriini ja siihen kiinteästi liittyvä digitaalinen virtuaaliympäristö ovat yleisön käytössä kesällä perinnekeskuksessa. Ympäristössä vieras voi esimerkiksi virtuaalilaseilla kokea ja samaistua taisteluhaudassa etenevän tai korsussa suojassa olevan sotilaan näkymään.

- Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin toteuttamalla järjestelmällä voi tutustua polttoainetta, ympäristöä ja ilmastoa säästäen myös alueemme moniin sodanajan muistomerkkeihin 3D-mallien avulla, Kangasmäki kannustaa.

Lakkautus NL:n vaatimus

Valvontakomissio tulkitsi syksyllä 1944 Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöt Neuvostoliitolle vihamielisiksi ja vaati niiden lakkauttamista jatkosodan rauhanehtoihin perustuen. Järjestöissä oli enimmillään yhteensä yli 400 000 aktiivista jäsentä, aikuisia ja nuoria.

Suomessa suositun järjestöparin lakkautus hoidettiin pakon edessä tyylikkäästi. Niiden huomattava omaisuus saatiin turvatuksi; järjestöjen luoma vahva vapaaehtoinen maanpuolustusaate oli hetkeksi kätkettävä pois silmistä.

Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin vapaaehtoinen varautuminen 1920- ja 1930 -luvuilla oli erittäin tärkeä osa Suomen selviytymistä viime sodista.

  • Osumia: 1979

Vapaaehtoinen varautuminen pelasti Suomen - Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely kesällä Haminassa

Lehdistötiedote 17.2.2020 vapaasti käyttöön

Vapaaehtoinen varautuminen pelasti Suomen - Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely kesällä Haminassa

Vapaaehtoinen maanpuolustustyö Suomessa 1920- ja 1930 -luvuilla oli varautumista pahimpaan. Sotaa kukaan ei toivonut. Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöjen jäsenilleen antama koulutus, varustus ja yhteishenki olivat varsinkin talvisodassa iso apu kenttäarmeijalle sen torjuessa vihollista ankarissa oloissa.

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely kesä-syyskuussa 2020 esittelee järjestöparin toimintaa. Historia käydään läpi perustamisesta aina Neuvostoliiton sanelemaan lakkauttamiseen 1944 asti.

Lue lisää: Vapaaehtoinen varautuminen pelasti Suomen - Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -näyttely kesällä...

  • Osumia: 1751

Kotirintama puolusti kirvein ja keräyksin

Tiedote 25.11.2019

Kotirintama puolusti maata kirvein ja keräyksin – Kansa sodassa -näyttely Haminassa kertoo sotavuosien 1939-45 talkootoiminnasta sekä maanpuolustuksen ja isänmaan hyväksi tehdystä varainkeräystyöstä Suomessa

Motti- ja linnoitustalkoot ovat raskaan ruumiillisen työn esimerkkejä viime sotien aikaisesta Suomen kotirintaman moniulotteisesta yhteisvastuusta. Vapaaehtoistoiminta alkoi Kannaksen linnoitustalkoilla jo ennen sotaa kesällä 1939 ja ulottui keräyksin vielä jälleenrakennuksen vuosiin.

Lue lisää: Kotirintama puolusti kirvein ja keräyksin

  • Osumia: 2394

Markku Hutkan puhe 30.11.2019

Tervehdyspuhe Wanhan Veteraanin Kansa sodassa -näyttelyn avajaisten luentotilaisuudessa RUK:n Maneesissa 30.11.2019, puheenjohtaja Markku Hutka, väliotsikot T Ahonen*

Kuvassa eturivissä Wanhan Veteraanin johto: toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki (vas), puheenjohtaja Markku Hutka, näyttelypäällikkö Ismo Flink ja varapuheenjohtaja Susanna Lindemark.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, kaupunginhallituksen rouva puheenjohtaja, arvoisa yleisö!

Rauhanturvaamisen ja veteraaniyön perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä. Olemme siis valtakunnallinen toimija. Perinnekeskus Wanha Veteraani avattiin yleisölle Hamina Tattoon yhteydessä viime vuoden elokuussa. Tuolloin avattu rauhanturvaamisen historiasta 1956 nykypäivään kertova perusnäyttely on saanut paljon positiivista palautetta. Olemme kovin mielissämme tästä. Perusnäyttelyä kehitetään kuitenkin jatkuvasti. Viime kesänä avattiin ensimmäiset vaihtuvat näyttelyt; Lauri Törni 100 vuotta ja suomalainen Waffen SS-vapaaehtoispataljoona 1941-1943.  Näyttelyt kiinnostivat yleisöä ja yli 5000 kävijää tutustui niihin. Palaute oli todella positiivista. Vaihtuvia näyttelyitä on jatkossa kaksi kertaa vuodessa, toinen näyttely kesäkaudella ja toinen talvella.

Lue lisää: Markku Hutkan puhe 30.11.2019

  • Osumia: 2074

Kansa sodassa - talvinäyttelyn avausluento RUK:n Maneesissa

Kansa sodassa- kotirintama kerää, uhraa ja taistelee – näyttelyn avausluento

Haminassa RUK:n Maneesissa lauantaina 30.11.2019 klo 12. – 13.30, vapaa pääsy

-   11.15 alkaen Haminan kaupungin tarjoamat kahvit 200 ensimmäiselle

-   12.00 Tilaisuuden avaus Wanhan Veteraanin edustaja

Luento:

Kotirintama kesti 

-  sotavuosien talkoo- ja varainkeräystoiminta

   -    tietokirjailija, näyttelyaineiston kerääjä J-P Alander

   -    keskustelu

Näyttely avoinna yleisölle klo 10.00 -16.00. Luennon jälkeen mahdollisuus tutustua näyttelyyn Wanhassa Veteraanissa, lippujen hinnat 10 ja 5 eur.

Tervetuloa!

  • Osumia: 1916
Perinteitä ja historiaa

Perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä.
Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo sekä paikka kriisinhallintaveteraaneille tavata vertaisiaan.

Aukioloajat

Museo
Avoinna 13.5.-1.10.2023, ti-su 10 – 16, ryhmille myös tilauksesta

Messiravintola 
Messi avoinna kahvilana, kun museo on auki. Avataan myös tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Yhteystiedot / contacts

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Museo:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  
044 986 2225

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 508 5746

Copyright © 2022 Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus. Verkkosivusto Jaakko Leislahti Oy