Ylipäällikkö Mannerheim kohteli Mikkelin päämajassa palvelleita sotilaspoikia kuin omiaan. Näin luonnehti heidän välistä palvelussuhdetta Sotilaspoikien Perinneliiton puheenjohtaja, sotakamreeri Juhani Manninen (kuvassa) Päämajan pojat -esitelmässään Wanhan Veteraanin avajaisseminaarissa.
RUK:n Maneesissa pidetyssä Sotilaspojat ja pikkulotat kotirintaman tukena -seminaarissa Manninen arveli ylipäällikön isällisen suhtautumisen sotilaspoikiin johtuneen mahdollisesti siitä, että hänellä itsellään ei ollut poikia.
- Päämajassa sotilaspojat enimmäkseen palvelivat lähettitehtävissä. Suorastaan pientä kilpailua heidän kesken oli, ketkä pääsevät viemään viestejä ja kirjeitä Marskille. Sisään ylipäällikön virkahuoneeseen ei noin vain päästy. Mutta sotilaspojat Mannerheim kutsui sisään ja usein jutusteli heille ja kyseli poikien kotioloista ja kuulumisista, Manninen kertoi.
Mikkelin päämajassa palveli 50 – 250 sotilaspoikaa. Haarukka on iso poikien koulunkäynneistä ja osa-aikaisesta palvelusta johtuen. Merkittävää oli, että mitä erilaisimmat tehtävät päämajassa, salaisten asiakirjojen käsittelyä, kuljettamiset, kopioinnit yms, vaativat varsinkin tehtävänantajilta suurta luottamusta heihin. Sitä ei tietysti haluttu rikkoa.
Talvisodan aikana suojeluskuntien poikaosastoissa palveli 1939 tilanteen mukaan noin 32 000 poikaa. Vuonna 1941 yleistyi heistä epävirallinen ja myöhemmin vakiintunut sotilaspoika-nimitys. Vuonna 1943 sotilaspojissa palveli noin 72 000 poikaa. Sotilaspoikien ikä oli 10 – 17 vuoden haarukassa
- Sotilaspojat vapauttivat viime sotien aikana miehiä muihin, enimmäkseen aseellisiin tehtäviin 2-3 divisioonan verran, Manninen sanoi.
Sotilaspoikien palvelus oli yleisesti aseetonta, mutta vanhemmille vartio- yms tehtävissä saatettiin antaa ase kannettavaksi.
Tehtävissä menehtyneiden sotilaspoikien määrää ei ole virallisesti tilastoitu. Manninen sanoi kuulleensa luvun 14 kaatunutta. Yksi heistä on Arvo Harjunen Virolahdelta. Hän haavoittui kuolettavasti 17-vuotiaana heinäkuun lopussa 1944 kotikylänsä Virolahden Kattilaisen ja Rajasuon välimaastossa kahden vihollisdesantin avattua tulen kenttävartiosta palaavia nuoria is-miehiä vastaan.
Pikkulotat ja lottatytöt
Osin samoin kuin sotilaspojilla Lotta Svärd -järjestön 1934 alkaneen tyttötyön osallistujia, 10 -17-vuotiaita tyttöjä, kutsuttiin kahdella nimellä. Ensin he olivat pikkulottia ja vuodesta 1943 lottatyttöjä.
Väitöskirjatutkija, historianopettaja Heli Teittinen Turun yliopistosta uskoi esityksessään nimenvaihdokseen vaikuttaneen lottien tyttötyöhön osallistuneiden vanhempien tyttöjen ajatusmaailma. He eivät katsoneet olevansa enää pikkulottia. Monella 17-vuotiaalla pikkulotalla saattoi olla jo vuoden sisällä hyppäys suoraan aikuislottien riveihin.
Pikkulottia oli vuoden 1939 tilaston mukaan 24 000 ja vuonna 1944 liki 50 000 lottatyttöä.
Niin kuin aikuisten lottien toiminta rakentui suojeluskuntien auttamiseen, samaa olivat aluksi siis pikkulotat ja myöhemmin lottatytöt tekemässä. Heitä koulutettiin moninaisiin tehtäviin, joissa he voisivat suojeluskuntia ja siinä samalla isänmaataan auttaa ja palvella.
Heli Teittisen lottatyötä käsittelevä väitöskirja on loppusuoralla ja valmistunee loppuvuodesta 2026.
Näyttely kertoo tarkemmin
En tarkoituksella lähde enempää edellä viitattuja seminaariluentoja aukaisemaan, koska kaikki välttämätön kerrotaan sanoin, kuvin ja esinein Wanhan Veteraanin vaihtuvassa Sotilaspojat ja pikkulotat kotirintaman tukena -näyttelyssä. Sen on koonnut työryhmä, vetäjänä Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki, Kymenseudun Lottaperinne yhdistyksen puheenjohtaja Hanni Kangasmäki ja Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekillan puheenjohtaja Matti Haapanen.
Terho Ahonen
